sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Tiloja ja tunnelmia, kurkistus kulman taa

Meille puutarhahöperöille taitaa pihalla ja puutarhalla olla aivan erityinen merkitys. Minulle puutarha on ennen kaikkea kesähuone, kodin sisätilojen jatke jonka laittamisesta ja hoitamisesta saan suunnattoman paljon hyvää mieltä.


Tänä keväänä on vietetty kaikki liikenevä aika pihalla ja aurinkovarjot ovat olleet tarpeen jo parin viikon ajan.  
Kodinhoitohuoneen portaalta räpsäisty terassikuva. Kunhan villiviini kasvaa pergolan katoksi voi purjeen poistaa ja meillä on viherkatto auringonsuojana.

Olen oikeastaan vasta tänä vuonna herännyt siihen, kuinka paljon pidän puutarhan suunnittelusta ja hoidosta. Aikaisemminkin se on ollut mukavaa puuhastelua, mutta nyt tuntuu jotenkin erilaiselta, semmoiselta lämpöiseltä läikähtelyltä kun työntää sormet multaan tai tonkii rikkaruohoja penkistä. Tai kun katselee ympärilleen ihmetellen kasvun ihmettä ja oman pihan ihanuutta.



Pihalle on pikkuhiljaa rakentunut muutama viherseinien jakama soppi, joissa on oma tunnelmansa ja jotka ovat aivan kuin pihan pieniä huoneita. Mikään ei ole aivan tiptop vaan sopivasti sinnepäin ;)


Luumulaakson puolelta kuvattuna terassi jää mukavasti piiloon. Viherseinä antaa mukavasti sekä tuulen- että katseensuojaa.

Terassilta avautuu nykyisin "oviaukko" luumulaaksoon, oikealla oleva viherseinä tehtiin viime kesänä. Kuvan ottamisen jälkeen eli parissa päivässä se on tuuheutunut huomattavasti.

Näkymä oviaukosta toiseen suuntaan eli terassille ja talolle.

Olen kovasti viehättynyt hiukan vinksallaan olevista kivetyistä alueista ja poluista, sellaisista joista tulee vanhojen kaupunkien kujat ja aukiot mieleen. Ensimmäisenä kesänä Mies naputtelikin noppakivistä pienen alueen autokatoksen oven eteen.



Nyt hän pyynnöstäni jatkaa kivetystä terassilta kohti autokatoksen oven edustaa. Pieni kivipolku tulossa tähän siis <3




Vielä on kuitenkin matkaa sellaiseen hämyisän sokkeloiseen puutarhaan josta unelmoin: puolivarjoisia kaartuvia polkuja joiden toista päätä ei näy (meille ei sellaisia saa, piha on niin pieni), runsaita kerroksellisia istutusalueita (rahat loppuu ennen kuin tämä toteutuu), keväästä syksyyn kestävää kukkaloistoa (nyt painottuu kesään mutta syksyllä on sipulien istutustalkoot) sekä metsäpuutarha (tuijilla paikkaillaan puuttuvaa metsää).






Mutta hyvä se on tämäkin ja tätä on hyvä rakennella lisää, pikkuhiljaa. 

Tähän väliin todettakoon, että puutarha on Miehen ja minun yhteinen projekti. Yhdessä tepastellaan pitkin pihaa ja mietitään erilaisia vaihtoehtoja. Yläkerran parvekkeelta otetaan lintuperspektiivistä näkymää kokonaisuuteen. Tällä hetkellä näkymä kertoo että pihalla on edelleen aivan liian paljon nurmikkoa ja aivan liian vähän kasveja. Niinpä tänä keväänä pihalle ilmestyi kaksi uutta istutusaluetta, Kivikko&Kumpula ja Niittypenkki.


Aidan vierellä Kivikko&Kumpula ja keskellä Niittypenkki jossa on kiitettävän paljon pienten kukkasten alkuja.

Ja nyt on jo pohdittu jatkoa tuohon niittypenkin oikealle puolelle. Koiria varten pitää jättää rallirata penkkien väliin (arvatkaapa onko verkko penkin ympärillä esteettisistä vai koiramaisista syistä...). Mutta hyvin siihen sopisi sellainen alue jossa olisi pensaita ja perennoja.



Ensin kuitenkin vedetään henkeä ja järjestetään ja juhlitaan yhdet lakkiaiset. Sen jälkeen voisi alkaa luonnostelemaan sitä uutta istutusaluetta...



14 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihana piha jo nyt! Ja mainioita suunnitelmia jatkoon, hienompaa vaan tulaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä tosiaan jo nyt aivan ihana, semmoinen meidän näköinen ja oloinen. Ja minun esikoiseni niin sanoakseni. Ensimmäinen piha jota olen ollut rakentamassa ja suunnittelemassa.
      Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse 😄

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti, arvaa vain kuinka olen ihaillut sinun kukkamertasi. Syksyllä on tulppaaninsipuleiden maahanpanijaiset täälläkin 😉

      Poista
  3. Todella kauniin näköistä ja ihania suunnitelmia! Mukavaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiiu, aurinkoista loppukuuta ja aurinkoista alkukuuta myös sinne 🌞

      Poista
  4. Tällä pihalla tuntuu kesä olleen jo kauan :D niin ihanan vihreetä ja vehreetä, kyllä tässä ympäristössä viihtyy. Köynnöksetkin jo kipuaa kohti taivaita.

    Tilaa mennä ja vipeltää, mutta myös suojaisia kivoja piiloja. Koira tykkää taatusti ja kuinka ihana onkaan hypätä riippumattoon chillaamaan. Itsekin kaivoin juuri riippumaton esiin, joka ei muuten ole ollut käytössä viime vuonna varmaan kertaakaan. Liekö syynä se, ettei sitä alkuun tuonut ekaa kertaa ulos(?). Se juttujen edestakaisin kuskaaminen tekee helposti sen, ettei jaksakaan taas "hakea"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippumatto oli ahkerassa käytössä viimekesänäkin, sen verran suojaisa nurkkaus on tuo. Ja koira tykkää myös...
      Juuri eilenillalla Mies totesi että mieti, just oli vappu ja kylmä ja nyt tää piha on jo tämmöinen! Illalla ei malttaisi sisälle siirtyä, niin kiva on tuolla kuuppailla <3

      Poista
  5. Hei tulin vierailulle. Sinulla on kiva blogi ja ennenkaikkea ihana piha. Juuri sellaisia pieniä varjoisia " huoneita " kuten kuvailit itse. Ja pihan ei tarvitse olla tip top, siellä saakin olla vähän heikun keikun. Meillä on aika iso mökkitontti ja olemme hyödyntäneet paljon jo siellä olevia kattotiilijä ja puutarhakiviä . Sekalaista seurakuntaan, mutta ei maksa mitään . Minulla on myös puutarha blogi. Käy kurkkaamassa jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustusta ja leipomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vierailulle blogiini, jahka tämä lakkiaishässäkk tästä rauhoittuu tulen taatusti vastavierailulle 😊
      Mekin yritämme hyödyntää puutarhassa jo olemassaolevia materiaaleja, ekologisempaa ja taloudellisempaa siten. Mukavaa alkavaa kesä sinulle!

      Poista
  6. Voi miten ihanalta näyttää, niin kaunista ja vehreää jo nyt♥ Kiva että saatte miehesi kanssa yhdessä suunnitella ja miettiä erilaisia projekteja..ja sitten niiden toteutusta. Tänä vuonna kyllä oli niin kaunis kevät ja pihoilla kasvit lähtivät äkkiä huimaan kasvuun. Meillä juhannusruusuun on tullut jo ensimmäiset kukat:) Leppoisaa alkanutta kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kevään muuttuminen kesäksi äkkirysäyksellä oli kyllä tervetullutta vaihtelua viime vuosien viileisiin keväisiin. Piha on tosiaan jo aivan mahtavan vehreä, nyt sitten odotellaan sateita jotta vehreys säilyisi.
      Ihanaa alkanutta kesää sinnekin!

      Poista
  7. Voi että miten kaunista ja vehreää! KAsveilla olet saanut aikaiseksi viihtyisiä huoneita ja tiloja - sellaisista minäkin haaveilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tuo pihan rakentelu on kyllä hauskaa puuhaa senkin vuoksi että vain mielikuvitus, tontin rajat ja kukkaronnyörit ovat rajana 😄

      Poista