torstai 21. kesäkuuta 2018

Kuvauksellista juhannusta

Kuten jotkut teistä jo tietävätkin olen aloitellut valokuvaamisen opettelun vasta viime syksynä. Siihen saakka järjestelmäkamera oli enemmänkin "emmääymmärräviepoistuo" -kapistus. Jokin lamppu kuitenkin syttyi ja valaistuin, järkkärillä kuvaaminen on aivan erilaista kuin kännykkäkameralla. Opettelu on tapahtunut Miehen Olympuksella, joka on ollut oiva opiskeluväline. Tiettyjä haasteita tämä "yhteisomistajuus" on kuitenkin asettanut, kuten jos Mies on kuvaamassa pörhösiä pöpelikössä ei kamera ole silloin minun käytettävissäni. Ja tietenkin juuri silloin iskee inspiraatio ja kuvausvimma.


Olympus E -M10 Mark II

Tänään kävin sitten ostamassa Oman Kameran <3
Se on kaunis kuin karkki, ja ennenkaikkea sellainen joka palvelee minun kuvailutarkoituksiani enemmän kuin hyvin.




Molemmat huushollin kamerat ovat Olympuksia joten olemassaolevat putket käyvät  molempiin kapistuksiin. Ja koska meillä on hiukan erilaiset kuvauskohteet ja tottumukset käytämme yleensä eri putkia. Tuplailo siis ;)

Mutta se kamerajaarituksista, halusin vain jakaa tämän(kin) ilon kanssanne <3



Kuvauksellista juhannusta siis!

2 kommenttia:

  1. Kuin karkki tosiaan! Käyttöä varmasti löytyy ja ihana kun on niitä putkia. Sellainen "perhosputki" on haaveissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eilinen ilta ja puolet tästä päivästä on ollut kameroinnin opettelua. Hiukan nauratti kun laitettiin kamerat vierekkäin, meillä on selkeästi poikien kamera ja tyttöjen kamera :D
      Miehellä on kamerassaan akkukahva ja semmoinen järkyttävän iso lähelle tarkentava telezoom (kuulemma tosi hyvä perhosputki). Ja mun kamera on pieni ja siro ja putkikin aika nöpö :)

      Poista