maanantai 29. lokakuuta 2018

Kurpitsoita ja kynttilöitä

Laitoin viime talvena puutarhan To do -listalle mm. "kylvä koristekurpitsoita. Ja paljon!". Näin teinkin, mutta kuuman kesän ja hävyttömän niukan kastelun ansiosta tuotti koristekurpitsa sitten tänä vuonna yhden ainokaisen hedelmän.




Siitä ei vielä kummoistakaan Halloweenasetelmaa saa aikaiseksi vaikka olisi kovinkin taitava asetelmanrakentelija. Minä en siis ole sellainen muulloinkaan, saati sitten tämän yhden kurpitsaisen kanssa. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ostin sitten kauppaliikkeestä sille yhdelle kurpitsaiselle kavereiksi hokkaidokurpitsan ja myskikurpitsan.  Koska olen pihi ihminen en halunnut laittaa enempää rahaa koristuksiin vaan kävin vielä pihan villiviinistä hakemassa marjaterttuja kyytipojaksi. Kyllä näistä tykötarpeista jo pienen asetelman saa. Varsinkin kun on vain pieni peltivati jolle asetelmoida noita tykötarpeita.




Muutama ihana syksyinen Kivi-tuikku kylkeen ja siinäpä olikin sitten keittiöön pöydälle mahtuva ja vuodenaikaan sopiva asetelmantekele.




Tuo taustalla näkyvä piippa on sen oman kurpitsaisen vartta, onneksi sitä jäi aimopätkä kiinni kurpitsaiseen ja nyt se on kuivunut tuommoiseksi ihanan kippuraiseksi.

Tällä hetkellä ovat myös villiviinin marjat kuivuneet enemmän rusinamaisen näköisiksi, mutta se kuulunee asiaan niinkuin luonnollisesti :)




Sattui se hyggekimppukin olemaan vielä hengissä ja pitihän noista sitten kaverikuva ottaa. Hyvin ne tuohon kyökin pöydälle sopivat, kokonsa ja näkönsä puolesta.




Ensi keväänä sitten uudella yrityksellä kasvatellaan koristekurpitsoita, ja jos meitä hellitään samanlaisella intiaanikesällä kuin nyt oli (saa sitä aina toivoa...) niin To do -listalle laitetaan tulevalle vuodelle: Muista KASTELLA koristekurpitsoita!




Kurpitsista viikkoa kaikille, ja mahdollisesti myös karkkeja ja kepposia :)

6 kommenttia:

  1. Kivan asetelman olet aikaiseksi saanut . Se olisikin kiva idea kasvattaa koristekurpitsoita, näin syksyllä siitä saisi monta kivaa juttua. Pitää laittaa niinsanotusti korvan taakse ja tietenkin kastella 😀. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nila, oikeasti olen aivan mielikuvitukseton ja toivoton kaikenlaisen koristelun kanssa. Onneksi on internetti täynnä hyviä vinkkikuvia joista voi ottaa mallia ja piipertää omanlaisen tekeleen 😊
      Ehdottomasti kannattaa kokeilla koristekurpitsoiden kasvattamista, edellisvuonna niiden varret kasvoivat lähipensaiden oksillekin ja sieltä sitten noukittiin hedelmiä runsain määrin. Silloin saivat tarpeeksi vettä... 😄

      Poista
  2. Ihana blogi, ja vielä suht uusi. En ole vielä kerennyt lukijaksi, mutta nyt sen teen.
    Kauniin kurpitsa-asetelman teitkin, sitä on ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki ihanista sanoista, ja kiva jos blogi viihdyttää 😊

      Poista
  3. Kaunis asetelma. Minäkin touhuilin tänään kurpitsojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Satu, näinkin sen teidän superkurpitsan ja tekemäsi kukkakurpitsat. Hauskoja puuhasteluja nämä tällaiset 😊

      Poista