Ihanaa lumista pakkaspäivää!

Näin lumista talvea ei täällä lounaisessa Suomessa ole ihan viime vuosina ollutkaan, piti oikein muutama kuva ottaa muistoksi. Talvitunnelmaa täydensi rapsakka pakkaskeli ja mahtava auringonpaiste. :D

Ei tämä vertoja vedä niille koillisen ja itäisen maan lumimäärille, mutta viimeksi lumikolalla on ollut näin paljon käyttöä useampi vuosi sitten. Kuntokuurista käy tämmöinen omakotitaloasujalle :)

Viimeisen viikon aikana on tainnut sadella joka päivä ainakin hiukan lunta, onneksi sää on ollut suhteellisen tuuleton ja lumi on päässyt kertymään kauniisti puiden ja pensaiden oksille.

Pergolakin on saanut lumipeitteen ja villiviinikasvusto on kerännyt ylleen kauniin lumihunnun.

Taitaa vierähtää vielä tovi ennenkuin puutarhapöydän äärellä jälleen istuskellaan... Onneksi on säänkestävät kalustukset kun tuo puutarhasetti jäi syksyllä nostamatta katon alle.

Pihalampi on talvellakin kaunis, talventörröttäjät, köysiaidat ja portti antavat hauskan säväyksen lumiseen puutarhaan.

Kuvasta jäi näköjään pois se kohta jossa Severi harrasta köysihyppelyä ja lumimöyrintää. On muuten kovin onnellinen koira kun pääsee sukeltamaan lumeen. Pitääkin laittaa joku sellainen Miehen ottama kuvatus metsälenkiltä jossa koirasta ei näy kun hiukan peppua ja huiskuhäntä.

Perhosbaarissa on aika hiljasta tällä hetkellä. Olisihan tuon voinut tietenkin siivota sisätiloihin talveksi, mutta jäipähän sitten sekin yhdenlaiseksi talventörröttäjäksi.

Omenapuuhun on ripustettu Miehen muutama vuosi sitten rappausverkosta taivuttelema sydän. Alunperin se oli täytetty linnuille tarkotetuilla pesänrakennusaineksilla eli koirankarvoilla, sittemmin sydän on muuntunut ruokintakäyttöön.

Sydämellinen ruokinta-automaatti

Tässä vielä sydän alkuperäisessä käytössä, kuva on tuolloin muutama vuosi sitten Miehen ottama (ihastuttava, eikö vain).

Toivottavasti tätä oikeaa talvea piisaisi vielä pitkään, lumityöt ja pakkanen pitävät sekä sielun että kropan virkeänä ja koirien tassuissaan sisälle kantama lumi ei haittaa meitä ollenkaan!

 Ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille <3

Lomamuistelot osa 3. eli maaseudun ja vanhojen rakennusten kauneutta!

Jatkan viimekesäisen lomareissun muistelemista vielä tämän postauksen verran. Kuvista voi melkein aistia kesäisen hellepäivän väreilevän kuumuuden, kärpästen ja pörriäisten surinan, kuumasta maasta nousevat muhevat tuoksut ja kesän kirkkaat värit <3

Tornion jälkeen matkamökin keula suunnattiin takaisin kohti etelää. Kotimatkan alkajaisiksi ajelimme Wanhan Simon reittiä ja pysähdyimme Marttilanlahden museoreitillä ihastelemaan vanhoja kala-aittoja ja alueen luontoa.

Wanhan Pappilan pihalla olevasta opastetaulusta räpsäisty kuva. Antaa hyvin osviittaa siitä mitä kaikkea reitin varrelta löytyy.

Lämpötila liki +30 astetta. Hiukan teki mieli pulahtaa mutta en sitten kuitenkaan tohtinut. 

Vanhat kala-aitat ovat yllättävän hyvässä kunnossa.

Reitin varrelta löytyy myös aivan ihastuttavaa vanhaa rakennuskantaa. Olen jotenkin kovin viehättynyt suomalaisesta maaseudusta, sen punamultaisesta väristä ja tietynlaisesta rappioromantiikasta. Osa rakennuksista on kallellaan sinne sun tänne, osa seisoo hyvinkin ryhdikkäinä ja hoidettuina.

Onneksi on vielä on näitä vanhoja pihapiirejä, joiden läpi kulkiessa tuntuu kuin olisi astunut ajassa tääksepäin.

Liljapenkkejä, toinen toistaan komeampia ruusupensaita ja angervoja. Mikä tuoksujen ja värien runsaus.

Melkein voi kuulla miten lehmät ammuvat laitumella ja ilmassa leijailee lehmänlannan rehevä tuoksu. 

Keskikesän luonto on täynnä toinen toistaan hurmaavampia kasveja: kissankellojen häikäisevä sini, angervojen huumavan makea tuoksu tai ruusun terälehtien samettisuus ovat jokaisen ulottuvilla.

Ei todellakaan tarvita mitään eksoottisia ihmetyksiä tuomaan värejä, muotoja ja tuoksuja sillä niitä löytyy ihan omasta takaa vaikka kuinka paljon. Pitää vain muistaa että meillä on aivan yhtä ihmeellinen luonto kuin muuallakin, ehkä hiukan vaatimattomampaan asuun pukeutuneena vain ;)

Pohjoisen Suomen horsmaa kasvavat ojanpientareet ja niityt ovat näkemisen arvoisia, oikein harmittaa etten saanut kunnolla taltioitua sitä värin ja kasvuston moninaisuuden määrää mikä näissä lainehtivissa vaaleanpunaisissa pelloissa on <3

Saa nähdä minne matkamökin keula ensi kesänä suuntaa, jonnekin päin kotimaata joka tapauksessa.

Jatkoa kesälomamuisteloille

Täällä kärveistellään astetta tymäkämmän flunssan kourissa, veikkaan influenssaa joka rokotuksen ansiosta on sellainen "kevytversio". Tosin tällaisenakin ihan kiitettävän kamala ja ärsyttävä ja toimintakyvyn lamaannuttava. Välttääkseni pahemmat makuuhaavat ajattelin nauttia päivän sadannen teemukillisen ja jatkaa samalla viime kesän lomareissumuisteloita. Toivottavasti ei ihan päätöntä tarinaa kuitenkaan tule, sillä ajatustoiminta on aika alasajettu flunssan toimesta.

Oulun seudulta matkamme jatkui Tornion suuntaan. Ehdottoman pakollisena pysähdyspaikkana on aina Kukkolankoski, jonka seutuvilla Mies on viettänyt lapsuutensa.

Siellä täällä koskessa on puisia rakennelmia, krenkkuja, joilta lipotaan siikaa. Hellepäivänä oli aivan pakko laskeutua alas jokiuoman kiville uittamaan varpaita joessa.

Kukkolankosken erikoisherkkua on varrassiika. Itse en ole sitä vielä päässyt maistamaan, koska jokaisella pysähtymiskerralla on paistokota ollut kylmä tai siiat myyty. Mutta ehkä eräänä päivänä...

Alla Kukkolankosken aittoja. Ihastuttavia vanhoja rakennuksia joiden nykyinen käyttötarkoitus on jäänyt meille hämärän peittoon sillä ovet ovat olleet kiinni. Mutta kauniita ja maisemaa elävoittäviä ovat kyllä ovet suljettuinakin.

Itse Tornion kaupungissakin joki on koko ajan läsnä. Ja aika mahtava joki se onkin, jopa kesällä matalan veden aikaan. Vastarannan talotkin näyttävät ihan leikkitaloilta.

Voiko enää kesäisempää näkymää ollakaan. 

Tornion kirkon kellotapuli, yli 300 vuotta vanha. Edelleen kurkottelee taivaisiin.

Vesitornissa on ylhäällä näköalatasanne ja ainakin kesällä toimiva pieni kahvila. Kannattaa käydä katselemassa maisemia sieltäkin käsin.

Näkymä vesitornista Lapin Kullan panimolle, jonka toiminta lakkautettiin vuonna 2010. Nykyään samoilla sijoilla toimii Tornion Panimo joka on käsityöläispanimo.

Kuvan tuulimylly on vesitornin juurella, hienosti entisöity mutta yhtään ei auennut miksi se on siinä. Onko siirretty jostain vai aina ollut tuossa. Ja mikä on ollut sen käyttötarkoitus.

Joka tapauksessa hienoa että sitä on kunnostettu. Kaunis rakennus tämäkin. 

Ja sitten tämän matkan osion ihan parhaaseen osaan. Nimittäin yöpaikkaan. Pääsimme parkkeeraamaan matkamökin tuttavan mökin pihalle, Tornionjoen sivuhaaran varteen. Paikka oli oikea maanpäällinen paratiisi. Ei tarvita mitään retriittejä silloin kun on mahdollisuus oleskella tällaisessa paikassa.

Tässä vaiheessa lomaa alkoivat lämpötilat kivuta hellelukemiin joten majapaikka hiljaisuudessa, virtaavan veden äärellä oli kuin pala paratiisia. Anteeksi toisto. Mutta nyt ei pysty luovempaan ajatteluun.

Ilta-aurinko

Aamu-uinnilla

 

Kukkaketoköllintää

 Ja vielä pari kuvaa maaseudun parhaista puolista <3

Melkein kuin Suomi-filmissä olisi, niin on idyllistä.

Rakkaudella pidetty.

Kotimaa on on niin täynnä kauneutta, että sitä ainakaan ei tarvitse lähteä etsimään muilta mailta vierahilta :)