sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Ihanaa lumista pakkaspäivää!

Näin lumista talvea ei täällä lounaisessa Suomessa ole ihan viime vuosina ollutkaan, piti oikein muutama kuva ottaa muistoksi. Talvitunnelmaa täydensi rapsakka pakkaskeli ja mahtava auringonpaiste. :D







Ei tämä vertoja vedä niille koillisen ja itäisen maan lumimäärille, mutta viimeksi lumikolalla on ollut näin paljon käyttöä useampi vuosi sitten. Kuntokuurista käy tämmöinen omakotitaloasujalle :)

Viimeisen viikon aikana on tainnut sadella joka päivä ainakin hiukan lunta, onneksi sää on ollut suhteellisen tuuleton ja lumi on päässyt kertymään kauniisti puiden ja pensaiden oksille.




Pergolakin on saanut lumipeitteen ja villiviinikasvusto on kerännyt ylleen kauniin lumihunnun.






Taitaa vierähtää vielä tovi ennenkuin puutarhapöydän äärellä jälleen istuskellaan... Onneksi on säänkestävät kalustukset kun tuo puutarhasetti jäi syksyllä nostamatta katon alle.




Pihalampi on talvellakin kaunis, talventörröttäjät, köysiaidat ja portti antavat hauskan säväyksen lumiseen puutarhaan.

Kuvasta jäi näköjään pois se kohta jossa Severi harrasta köysihyppelyä ja lumimöyrintää. On muuten kovin onnellinen koira kun pääsee sukeltamaan lumeen. Pitääkin laittaa joku sellainen Miehen ottama kuvatus metsälenkiltä jossa koirasta ei näy kun hiukan peppua ja huiskuhäntä.




Perhosbaarissa on aika hiljasta tällä hetkellä. Olisihan tuon voinut tietenkin siivota sisätiloihin talveksi, mutta jäipähän sitten sekin yhdenlaiseksi talventörröttäjäksi.




Omenapuuhun on ripustettu Miehen muutama vuosi sitten rappausverkosta taivuttelema sydän. Alunperin se oli täytetty linnuille tarkotetuilla pesänrakennusaineksilla eli koirankarvoilla, sittemmin sydän on muuntunut ruokintakäyttöön.


Sydämellinen ruokinta-automaatti


Tässä vielä sydän alkuperäisessä käytössä, kuva on tuolloin muutama vuosi sitten Miehen ottama (ihastuttava, eikö vain).



Toivottavasti tätä oikeaa talvea piisaisi vielä pitkään, lumityöt ja pakkanen pitävät sekä sielun että kropan virkeänä ja koirien tassuissaan sisälle kantama lumi ei haittaa meitä ollenkaan!




 Ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille <3

14 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja talvitunnelmaa. Paljon on lunta teilläkin, mutta meillä tuo lumimäärä on jo ihan omaa luokkaansa. Mahtaako sulaa koskaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, yritin saada mahdollisimman hyvin talteen tämän ihanan pakkaspäivän fiiliksen ja lumimäärän.
      Eihän tuo tosiaan ihan valtaisa määrä ole, katselin blogisi kuvia ja ajattelin että siinä riittää lunta pitkälle kevääseen. Ajattele mikä mahtava määrä kosteutta sinulla on keväistä puutarhaasi varten valmiina 😊 jos tuo lumimäärä siis koskaan sulaa 😄

      Poista
  2. Ihana tuo sydän! Meillä myös nuorempi koira sukeltelee lumessa sydämensä kyllyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin, hiukan pitäisi vain nostaa ylemmäs kun kiinnostaa koiriakin 😄
      Sitä lumisukeltelua ja koiran onnea on kyllä hauska katsella!

      Poista
  3. Kauniit talviset kuvat ja ihanan seesteinen tunnelma. Suloinen koirankarvasydän! Meidänkin koirasta lähtisi helposti karvanlähtöaikaan isommallekin lintuparvelle pesänrakennustarpeet, mutta sen jälkeen kun kuulin, että linnunpoikaset voivat kuristua pitkäkarvaisen koiran karvoihin, niin olen harjannut karvat suoraan roskasäkkiin. Pohjavilla olisi kyllä lyhyttä ja varmasti lämpöistä, mutta sitä on niin hankala erotella pitkän päällyskarvan seasta enkä ole vielä innostunut saksimaan karvoja pätkiksikään. Mikähän siinä lumessa muuten kiehtoo koiria? Kuono pitää tunkea mahdollisimman syvälle ja tuhina vain kuuluu. Ja lumipallot... niitä ei voi vastustaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiti MInna 😊
      Tärkeämmässä toimessahan tuo on sydän on ruokinta-automaattina ja saa pysyäkin selaisena. Tuo lumen ihanuus on kyllä kumma juttu, jopa prinsessakoira Dana tunki eilen kuonoaan höttölumen sekaan ylen onnellisen näköisenä. Omituista 😁

      Poista
  4. Ihana sydän :) Teillä näyttää kyllä olevan lunta reilusti. Itse olisin toivonut, että meilläkin olisi lunta hieman enemmän. Jotenkin vain lumisade on aika hyvin kiertänyt tämän meidän alueen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän täällä lunta piisaa jo ihan mukavasti ja lisää tulee koko ajan :)
      Pitää varmaan viikonloppuna mennä pulkkamäkeen...

      Poista
  5. Lunta on täälläkim reilusti ja saisi jo riittääkin. Ihana sydän ja hyvä on sen tämänkertainenkin käyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sydän on kyllä kiva hyötykoriste talvisessa puutarhassa, pitäisi vain nostaa hiukan ylemmäksi kun koirat ovat myös kiinnostuneita ruokatarjoilusta 😄
      Täälläkin lumimäärä alkaa olla riittävä, toivotaan sitten kauniita aurinkoisia pakkaskelejä jotta kumi säilyy ja saadaan nauttia tästä ihanuudesta tarpeeksi.

      Poista
  6. Ihana tuo sydämellinen ruokinta-automaatti :D Itsekin kaipaisin jotain uutta, sillä nykyisissä ei oikein kaikki isot jutut pysy. Kaikki automaattiin laitetut leivän kikkanat ovat lopulta maassa ja koira syö.

    Ja onhan tuo lumi vaan kaunista. Vaikkei lumihommat aina kiinnostakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan pitäisi tosiaan nostaa korkeammalle meidänkin ruokinta-automaattia, Severi tosiaan käy siinä alla kärkkymässä ja odottelee josko saisi hiukan talipalleroista maistaa...
      Tässä koitetaan nauttia lumesta täysillä, vaikka kyllä täälläkin se eilinen loskanluonti oli kaukana lumileikeistä.

      Poista