keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Vielä hengissä

Olen tähän mennessä onnistunut päästämään jokaisen meillä asuneen terassihortensian hengiltä. Jostakin syystä minulle ei millään ole mennyt jakeluun että se kasvi on juoppo. Joten kuivuuteen ovat kuihtuneet ja päivänsä päättäneet.


Viileä kevät on tänä vuonna tehnyt sen, että tämä kaunokainen on vielä hyvissä voimissa. En ole muistanut edelleenkään kastella tiuhaan, mutta viileyden ansioista se on pärjännyt saamallaan vesimäärällä. Toivotaan, että ilmojen lämmetessä minunkin päänuppiini iskostuisi se että tämä kaunokainen tarvitsee tiuhaan ryyppyjä.

Toistaiseksi saamme siis nauttia tämän kanokaisen ihanasta kukinnasta, värit ovat aivan hurmaavat ja nuppuja pukkaa edelleen.


Viilyden keskeltä lämpöisiä ajatuksia, ja jos lupaukset paikkaansa pitävät niin lämpöisempiä päiviä myös <3

2 kommenttia:

  1. Mulla ei juurikaan tätä kasvia ole usein ollut ja syy ehkä tuo sama kuin sinulla. En ole tottunut kukan kastelutarpeisiin ja sitten ne vaan nuupahtavat. Paahteinen piha tuo omat haasteet. Nyt taitaa lämpöä ollakin luvassa - vihdoin. Aurinkoista viikonloppua siis! Eilen istutin jo ties mitä uutta lisää. Ei vielä(kään) kyllä hortensiaa... 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on viikonloppuna tiedossa istutustalkoot, säätidotus tosiaan lupailee kivoja kelejä. Hauskuutta viikonloppuun sinnekin :)

      Poista