sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Väri-ilottelua

Jösses millaista väri-ilottelua tuo Niittypenkki onkaan meille suonut. Siitäkin huolimatta, että viime postaus oli tästä samasta penkistä rohkenen laittaa kuvia siitä miltä se nyt näyttää.




Sinisen ja punaisen eri sävyjen rinnalle on saatu keltaista. Näiden kukkien aukeamista odoteltiin pari viikkoa, nuput vain lisääntyivät mutta yksikään ei auennut vaikka kuinka niitä vahtasin. Lopulta odotus palkittiin ja keltainen ihanuus valtasi penkinpuolikkaan.




Onneksi pihakaivossa on riittänyt vettä ja kukat ovat saaneet elämäneliksiiriä helteistä huolimatta. Ei ole nuupahdus iskenyt vaan terhakasti ovat jaksaneet kukkavarret pysytellä pystyssä.




Ruiskaunokit jaksavat kukkia viikosta toiseen. Valkoisia, vaaleanpunaisia, liloja ja sinisiä kukkia vain putkahtelee jatkuvasti esiin.




Zinniatkin alkavat avaamaan nuppujaan. Aika kestävä kukkija on tämäkin, kukinto säilyy kauniina todella pitkään.




Myskimalvan herkkyyden edessä on aika sanaton. Onneksi on kuvia.








Kesää on vielä rutkasti jäljellä ja onneksi niitä kaivattuja sateitakin on jo hiukan saatu. Ja lisää on luvattu! Enpä muista milloin olen ollut näin iloinen säätiedotuksen sadepilvistä.




Illan viiletessä (enää vain 26 astetta) ja auringon luodessa viimeisiä säteitään Niittypenkkiin on hyvä vain istua ja nauttia luonnon kauneudesta.




Leppeitä kesäpäiviä ja ihania hämärtyviä iltoja kaikille <3

4 kommenttia:

  1. On upea ja paljon katsottavaa, ensi vuonna yritetään. Tänä vuonna oli vain pieni koeläntti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämäkään koolla ole pilattu, muutaman hassun neliön verran. Oli vain runsaskätinen kylväjä ja monta pussillista siemeniä :)

      Poista
  2. Sun niittypenkki senkun jatkaa kaunistumistaan. Hieno seurata.
    Samalla mun pitää kysyä; Mistä ja koska olet ostanut tuon mustan lepotuolin? Ja mitä maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä semmoinen yllätysten penkki, sieltä löytyy myös sellaisia kukkia joita en edes tiennyt kylväneeni sinne :D
      Lepotuoli on ostettu jo kuutisen vuotta sitten, muistaakseni se on ihan jotain Jysk-mallia ja hinta ei huimannut päätä, muutaman kympin kipale.

      Poista