sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kesäisiä muisteloita ja kotiseutumatkailua

Pieni hengähdystauko on ollut tässä blogissa, nimittäin työelämässä oli sen verran hektiset viikot vuodenvaihteen jälkeen että blogi sai jäädä suosiolla taka-alalle. Mutta nyt taas tuli sellainen olo että jotain voisi päivitellä ja ajattelin jakaa hiukan kesälomamuisteloita tännekin.


Oulujärvi, edessä siintää lauttaranta ja Manamansalo.

Meillä on tämmöinen matkamökki, jonka kanssa on tosi hauska retkeillä. Se majoittaa juuri sopivasti pari aikuista ja pari koiraa. Mökissä on keittiö, yhdistetty ruokailu- ja oleskelutila sekä makuuhuone :) Mukavuuslaitos kuuluu myös varusteisiin, suihkua emme kuitenkaan ole testanneet vaan olemme käyttäneet luonnon tai kyläpaikkojen puhdistautumispalveluja hyväksemme.


Matkamökki tauolla, osalla sen asukkaista (koirilla) pissatauko lauttaa odotellessa.



















Kesällä matkamökin nokka suunnattiin kohti Oulua ja Torniota, sellainen kotiseutumatkailu oli loman tarkoitus. Seuraavaksi onkin sitten mahdottoman monta kuvaa Oulun seudulta, vähempään en pystynyt :D




Olemme sellaisia lontoretkeilyihmisiä ja tälläkin reissulla etsittiin paikkoja joissa pääsee luontoon nautiskelemaan. Uusi tuttavuus olikin Oulusta 35 km pohjoiseen Iissä sijaitseva Hiastinhaaran luontopolku ja lintutorni joka kuuluu Natura 2000  -luonnonsuojelualueeseen. Sen kasvillisuutta huoltaa lammaslauma ja suurin osa luontopolusta kulkeekin lammasaitojen sisäpuolella.






Hiastinhaara on osa Iijoen jokisuistoa, ja sen luonto ja vesistö on aivan ihastuttavaa. Matala jokiuoma, kasvuston rehevyys, veden ylle kaartuvat puut ja vesistön lumpeet ja ulpukat loivat lähes sadunomaisen tunnelman.








Luontopolun varrelta löytyi ihana taukopaikka jossa oli nuotiopaikka ja laavu sekä hyvä ranta uimiseen. Lisämukavuutena myös puucee.










Kasvien värit ja muodot jaksoivat ihastuttaa yhä uudelleen, tuntuu että en millään saanut tarpeekseni luonnon kauneudesta. En oikein osaa sanoa mikä pohjoisen luonnossa on erilaista kuin täällä etelässä, mutta jotain siinä on.










Kiipesin myös lintutorniin, näköala sieltä Hiastinlahdelle on mykistävä.




Oulussa ollessamme yövyimme Hietasaaressa, se on se saari jossa Nallikarikin sijaitsee. Aamuisin  lähdimme koirien kanssa nautiskelemaan rantareitin kauneudesta.




Rantareitin varrella on nuotopaikka, jota voi käyttää kuka vaan. Polttopuut odottelivat vielä pilkkojaa ja suojaan siirtämistä.




Toisessa päässä rantareittiä on sitten Nallikari jonka rantahietikko jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu...

Aamulla kahdeksan aikaan ei vielä kovin montaa auringonpalvojaa näkynyt, mutta päivän mittaan ranta täyttyi kyllä ihan ääriään myöden.




Oulusta 25 km Kuusamon suuntaan Kiimingissä on Koitelin kosket, jossa pääsee nauttimaan kosken kohinasta ja jokiluonnon kauneudesta. Aika ainutlaatuinen paikka viettää päivää vaikkapa piknikillä varpaita kosken kuohuissa liotellen.








Oulussa kannattaa kesällä viettää tovi torilla. Ei hullumpi paikka nauttia päiväkahvia merta haistellen ja ihmisvilinää seuraten.





Torinrannan laituri on suosittu ajanvietto- ja kohtaamispaikka. Vastapäätä oleva rakennus on se kuuluisa vedenpäälle rakennettu teatteri. 

Ja sitten se Oulun ihan paras paikka, Hupisaaret. Jokisuiston rehevä pikkusaarten ja valkoisten siltojen paratiisi.




Merikosken kalatie mahdollistaa kalojen nousun merestä voimalaitoksen ohi joen yläjuoksulle.




Hupisaarten kävelytiet ja valkoiset puusillat on rakennettu jo 1860-luvulla ja ovat edelleen kaupunkilaisten ahkerassa käytössä.









Aivan ihana (kesä)kaupunki, kannattaa pysähtyä pidemmäksikin aikaa ja käydä vielä vaikka Potnapekka-ajelulla <3



2 kommenttia: