Perinteiden joulu(pöytä)

Kun ikää karttuu niin perinteet tuntuvat aina vain tärkeämmiltä ja arvokkaammilta. Lapsuuden jouluissa tunnelma tiivistyi lahjojen odotukseen, joulupöydässäkään ei malttanut istua kauaa ja aikuisia piti hoputtaa syömään nopeammin jotta päästäisiin lahjoja jakamaan.

Kun omat lapset olivat pieniä nousivat joulun perinteet taas uudelle tasolle. Olisi ehkä haluttanut viipyillä erilaisten hetkien parissa pidempäänkin, mutta lapsiperheen joulunvalmistelupuuhat ja lasten kuumeinen pukin ja joulahjojen odotus kiidätti hetkestä toiseen.

Nyt kun lapset ovat jo isoja on aikaa pysähtyä. Ja tehdä joulua niiden meille tärkeiden vanhojen perinteiden mukaan, ajan kanssa. Laulaa kauneimpia joululauluja, kuunnella joulurauhanjulistusta, nauttia joulukahvit, viedä kynttilät hautausmaalle, syödä hyvin. Olla yhdessä rakkaiden kanssa, antaa aikaa toisille.

Koska elämme uusperheen elämää luomme myös koko ajan uusia perinteitä, niitä meidän näköisiä. Parisen vuotta sitten perheen nuorimies taitteli jouluservetit. Teki jokaiselle erilaisen. Ja sen vuoksi meillä on tänäkin vuonna sitten jokaisen lautasella erilainen luomus.

Jouluateria rakennetaan myös perinteitä kunnioittaen, kuitenkin omalla näkemyksellä ja maulla. Koska Mies on meillä keittiövastaava huolehtii hän valmisteluista ja ruuan esillepanosta, minulle jää pöydän koristelu ja muu yleinen häärääminen.

Keitettyjä perunoita ei ole enää muutamaan vuoteen meillä nähty, eikä kukaan ole perään kysellyt. Sen sijaan konjakkimarinoidut luumut tai lime-inkiväärimarinoitu lohi ovat tulleet jäädäkseen, aivan mielettömän hyviä molemmat. Muuten perinteiset laatikot ja rosolli ovat ja pysyvät, samoin graavisiika ja -lohi.

Mitään lihoja ei paisteta itse, vaan ystävän kautta hakittu valmis savustettu kalkkunarulla nousee pääosaan ja kinkku ostetaan kaupasta valmiiksi siivutettuna. Yritämme myös pitää määrät kohtuullisina koska meitä jää tänne rääppeitä syömään tasan kaksi aikuista joulupäivästä eteenpäin. Ei maistu sama ruoka kovin montaa päivää peräkkäin, olkoonkin kuinka hyvää vain...

Joku voisi todeta että vihersalaatti ei kuulu joulupöytään, mutta yritämme sellaistakin tarjota joka vuosi. Hiukan kun vaihtelee ainesosia ja virittelee ulkonäköä niin maistuu se tuorekin tarjottava pöytäseurueelle.

Jälkiruuasta ei valitettavasti ole kuvaa, perinteitä kunnioittaen söin itseni aivan ähkyyn enkä ruuan jälkeen ollut enää toimintakykyinen. Ei  siis tullut edes mieleen ottaa kuvaa mausteisesta puolukkapiirakasta.

Laitankin jälkkärin sijaan kuva tämän vuoden piparkakkutalosta. Sekin on meille viimeisten vuosien aikana kotiutunut jouluperinne, tänä vuonna toteutuksesta vastasivat Mies ja Nuori Neiti. Ja jälki on sen mukaista, talosta tuli todella kaunis ja tunnelmallinen.

Ihana kiireettömyys ja joulurauha jatkuu, tiedossa on piiiiitkä kävelylenkki Miehen ja karvakorvien kanssa. Ja sitten sauna ja pyjamat jo iltapäivällä ja vaikka hyvä leffa. Tai kirja. Tai sukankudin. Ja perinteitä kunnioittaen tänäänkin syödään niin että napa naukuu :D