sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Ensimmäisen adventin askareet


Niin se vain saapui, joulukuu. Ja ensimmäinen adventti. Päätin tänäkin vuonna rakennella adventtikynttilöille omannäköiseni "kynttelikön". Aika kiva siitä tulikin, ja yhtä sekava kun tekijänsäkin ;)






Osa tarvikkeista oli säästössä viime vuodelta. Adventtisunnuntaiden määrähän pysyy vakiona vuodesta toiseen, joten mm. numerolaput ovat hyvinkin uusiokäytettäviä.




Kaipasin koristeluun hiukan väriä ja olin haikaillut kuivattujen appelsiinisiivujen perään. En ollut itse saanut aikaiseksi kuivattaa appelsiinisiivuja, onneksi löysin paikallisesta kauppakeskuksesta kuivattuja verigreipin siivuja. Niiden väri on aivan huikaisevan hieno varsinkin kynttilöiden loisteessa.




Kanelitankojakin halusin koristeeksi, ne ovat niin kauniin kippuraisia ja tuoksuvat ehdottomasti myös joululle.

Kuusenhavuista ajattelin tehdä kynttiläpurkeille pedin. Ettei ole niin paljaan näköinen sitten tuo adventtikynttelikkö. No, kuten huomasitte jo ensimmäisestä kuvasta niin ei ole pelkoa paljaudesta. Tavaraa on niin runsaasti että hyvä kun tuohon sinkkitarjottimelle mahtuivat :D




Viime vuonnakin adventtikynttilät olivat tavallisia lyhtykynttilöitä lasipurkeissa. Purkkeja olen säästellyt vuosien varrella erinäisen määrän, enkä suotta...




Sitten vain kieputtamaan narua lasipurkin ympärille, koristeet kiinni narulla ja kynttilät kyytiin. Paitsi että olin innoissani unohtanut kuivatut greippisiivut. Pieni purkuoperaatio, uusi kasaus ja  näin tuli valmista.










Päätin samalla askartelulla tehdä myös neilikka-appesiineja tuomaan joulun tunnelmaa. Nyt niiden tuoksu täyttää koko keittiön ja leviää pikkuhiljaa ympäri taloa. Nuuh <3




 Ja tässä vielä Dana-prinsessan ohje joulustressiin: älä stressaa!




Oikein ihanaa 1. adventtisunnuntain iltaa ja tunnelmallista tulevaan viikkoa <3

2 kommenttia:

  1. Danalla on hyvä meininki! Tulipa nätii ja jouluisa lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Dana osaa ottaa tilanteen haltuun 😄
      Minunkin mielestäni tulos on oikein jouluisen näköinen. Ja tuoksuinen. Mukavaa joulukuun ensimmäistä viikkoa Satu!

      Poista