maanantai 24. joulukuuta 2018

Ihanaa ja tunnelmallista joulua!

Joulukuusi on koristeltu, päästettiin Nuoren Neidin kanssa luovuus valloilleen ja laitettiin kuuseen kaikki mitä laatikoista löytyy. Severi päätti osallistua toimintaan heti kun malttoi tulla ulkoa lumesta möyrimästä :D




Meidän huushollissa Harry Potter on melkein kuin perheenjäsen, sen verran kauan on Pottermaailmassa liikuttu sekä kirjoissa että elokuvissa. Harry itse on lumisadepallossa takanreunuksella, mutta Hedvigillä on paikka kuusessa.




Koristeita on tosiaan laidasta laitaan. Jäiset elementit sopivat myös taloon sisälle näin joulun aikaan.






Palloja on paljon. Tosi paljon. Ei kuitenkaan ihan niin paljoa kuin Kukkaiselämää Sadun kuusessa jossa on kolmisensataa palloa. Aika hurja määrä.










Joulun tähdet tuikkivat valoissa, tontut katselevat hyllyn päällä maailmanmenoa (tai ainakin olohuoneen) ja olkipukit ovat paraatipaikalla vartioimassa talonväen elämää.








Puurokattila porisee hellalla ja kohta nappaan toisen karvanopista hihnanpäähän aamukävelylle. Kirpakka pakkasaamu kutsuu ulkoilemaan.

Joulun tunnelma on saapunut tupaan ja sydämeen, Villiviinin viemää haluaakin toivottaa ihan jokaiselle oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua <3

2 kommenttia:

  1. Komeat olkityöt viimeisessä kuvassa! Nuo jäisen näköiset kuusenkoristeetkin ovat hienoja. Mukavaa loppuviikkoa ja vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkityöt ovat tosiaan hienoja ja kusen vieressä on vielä yksi reilusti isompi olkipukki vartioimassa :)
      Oikein hauskaa vuodenloppua sinullekin!

      Poista