maanantai 19. helmikuuta 2018

Lomamuistelot ja paluu arkeen

Blogi on saanut vetää henkeä muutaman viikon ajan, sillä loman jälkeen on paluu arkeen ollut odotettua tahmeampaa. Aivo ei oikein jaksanut siirtyä uudelle aikavyöhykkeelle vaan otti paluun  sillälailla rauhallisemmin. Loman aikana kotimaahan saapunut talvi yllätti iloisesti ja paluuta onkin helpottanut lumi ja kunnon pakkaskeli joka houkuttaa ulkoilemaan.




Kävimme lomailemassa Thaimaassa, Koh Samedin saarella. Saari on muutaman tunnin matkan päässä Bangkokista ja matka sinne taittuu kätevästi bussilla tai taksilla sekä yhteysaluksella tai pikaveneellä. Kuljetusmuoto riippuu lähinnä siitä kuinka paljon haluaa kukkaronnyörejä availla. 

Itse valitsimme yölennon jälkeen taksin ja slowboatin, joka nimensä mukaisesti on hitain vaihtoehto vesillä. Matka ei siltikään kestänyt sillä kuin 45 minuuttia ja oli kovin lupsakka ja hiljainen. Pikaveneellä pääsee saarelle kymmenessä minuutissa, mutta kaksitahtibensiinin katku ja hakkaava meno on kova hinta tuosta nopeudesta. 


Ban Bhen satama, Nuanthip Pier






Sataman edustalla olevan torin valikoimaa



Olimme valinneet majapaikaksi Sai Kaew Beach Resortin, lähinnä sen sijainnin vuoksi. Resortissa on erilaisia majoitusvaihtoehtoja Superluxus-huoneista rivitalomajoitukseen. Matkaa saaren ainoaan kylään on vain puolisen kilometriä, joten ruokapaikat olivat lähellä. Muuta ilta-aktivitteettia emme kaivanneetkan koska nukkumatti kutsui viimeistään kymmeneltä joka ilta.



Meillä kävi mahtava tuuri, sillä olimme varanneet mökkialueelta mökin, mutta Mies hoksasi että alueella on myös kaksi rantamökkiä. Sattui niin mukavasti, että rantamökki oli vapaana lomaviikollamme ja saimme varattua sen pieneen lisähintaan. Lisäksi naapurimökissä ei ollut asukkaita koko viikon aikana joten viikko vierähti oman rantamökin hiljaisuudessa ja rauhassa.

Mökki ja mökkirantaa. Hiljaista ja kaunista.

Resortin alueella oli runsaasti kasvillisuutta joka oli sijoiteltu kerroksittain niin, että syntyi lähes viidakkomainen tunnelma.  Lisäksi alue oli täynnä erilaisia tutkimusmatkoille houkuttavia yksityiskohtia.
















Iltaelämä oli vilkkainta saaren päärannalla, jossa kävimme iltakävelyllä parina iltana. Ravintolat levittäytyivät rantahiekalle ja oli aika eksoottinen elämys syödä illallista samalla kun varpaat olivat hiekassa.






Kävimme nauttimassa myös paikallista "erikoisuutta", thaiviskiä cokiksen kanssa. Ainoa myyntikoko oli ämpärillinen. Sen verran oli erikoista että muutaman siemauksen jälkeen totesimme että jää juomatta. Mutta tulipahan maistettua tätäkin.




Thaikulttuurissa on kasvojen menettäminen huono homma ja tietämättömyyden ilmaiseminen on yksi tapa menettää kasvonsa. Joten vaikka et tietäisi asiasta hölkäsen pöläystä on vastaus silti jees jees ja päälle kaunis hymy. Kysy vaikka tietä niin taatusti saat niin monta neuvoa kuin on neuvojaa. Ja jokainen neuvo vie hukkaan koska neuvoja ei voi myöntää ettei tiedä vaan auliisti kertoo että tuonne vain menet. 

Ruoka oli todella hyvää. Jännitin hiukan etukäteen että miten onnistuu gluteeniton ruokavalio kun vehnää tungetaan nykyisin jokapaikkaan. Keliakiakielikäännöstä ei kannattannut raahata mukaan  koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, keliakia ja gluteeniton ovat tuolla täysin tuntematon sanapari. 

Mutta ei hätää. Välttämällä nuudeliruokia söin joka päivä itseni kylläiseksi. Viikko vierähti kokonaan ilman leipää tai muita viljatuotteita ja olo oli todella hyvä. 

Aamupalalla nautimme omeletteja, hedelmiä ja jogurttia. Kahvi oli aika kamalaa, mutta tarpeeksi sokeria sekaan niin päivän välttämätön kofeiiniannos meni suosiolla alas. 





Saari on pieni, vain seitsemisen kilometriä pitkä. Vuokrasimme skootterin kolmena päivänä ja yritimme koluta mahdollisimman monta rantaa läpi. Suosikkirannaksi nousi Ao Wain ihanan rauhallinen ranta. Vilkkainpanakin päivänä siellä oli vain kourallinen ihmisiä. 








Välipalaksi nautimme hedelmiä, joita ostimme joko kylältä lähtiessä mukaan tai paikan päältä rannalta. Vesi herahtaa kielelle kun ajatteleekin noita kypsiä ananaksia joita jyrsittiin tikun päästä.






Vilkkaammilla rannoilla oli erilaisia baareja, päädyimme nauttimaan smoothiet surffibaarissa jonka sekoitukset olivat todella hyviä. Minttuhunaja -smoothie vei kielen mennessään, ensi kesänä onkin tavoite valmistaa jotain yhtä maukasta kotosalla.






Elämää kaikkine väreineen, muotoineen, hajuineen ja makuineen on kovin vaikea pukea sanoiksi, eivätkä kuvat tee niille oikeutta. Mutta jos edes hiukan vihiä saa siitä mitä loman aikana tuli koettua...


Hedelmämyyjä valmistautumassa työpäivään kylän keskusaukiolla.

Mopon sivuvaunu on monikäyttöinen. 

Ihmisten ja tavaroiden lisäksi nähtiin kuljetuksessa mm. paikallinen rakennusliike ja lemmikkikoira. 

Kuvan oikeassa alareunassa matelee viemäriputki ritilällä päällystettyyn avoviemäriin. Aika mehevät aromit.

Liikkuva lastenhoitohuone. Ilmastointi myös kunnossa.

Katukeittiön tiskivuoro. Astiat olivat pääsääntöisesti muovisia. Paitsi juomalasit. Jos sellaisen sai. Muuten nautittiin ruokajuoma pullonsuusta. 

Luottohedelmäkauppamme myyntitiskiä.

Puutarhurin työvälineitä.

Paikallisten asutusta.

Täällä kävin viimeisenä iltana Aloe vera -hieronnassa. Iho oli samettisen pehmeä monta päivää sen jälkeen. 

Viimeisenä päivänä piipahdimme Bangkokissa. Kauhean iso ja sekava kaupunki. Loistoa ja kurjuutta vierekkäin. Näillä lomilla pitää osata sulkea silmänsä osittain jotta lomasta voi nauttia. Mutta hyvä on tiedostaa millä mallilla maailma makaa oman kotoSuomen ulkopuolella.






Sateenvarjo on myös loistava päivänvarjo. Ihan yleinen käytäntö tuollapäin maailmaa jossa sadekuuro voi yllättää koska tahansa. Ja sen jälkeen taas porottaa.

Bangkokia halkova joki. Tämä ja allaoleva kuva on otettu samoilta jalansijoilta. Päätä kun kääntää niin näkymä vaihtuu aikalailla. 

Kaikki kuvassa näkyvä irtotörky lilluu vedessä. Olisi siivouspartiolle töitä. Joki on aika pitkä...

Palatsialueelta muutama sata metriä. Ei niin luksusta. 





Paikallinen koulukuljetus? 



Kohti kotia. Onneksi edes osa teksteistä oli ymmärrettävillä kiemuroilla kirjailtu.

Kotona oltiin aamusella kymmenen pintaan. Pienten päiväunten jälkeen napattiin karvanopat kyytiin ja paineltiin lähimetsään nauttimaan raikkaasta aurinkoisesta pakkassäästä. Lämpötila edellispäivään rapiat 40 astetta vähemmän. Mutta me ei valitettu yhtään.


Borta bra, men hemma bäst <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta nojatuolimatkasta. Varmasti paluu arkeen vie aikansa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea uskoa että muutama viikko sitten aamiaiselle mentiin shortseissa ja teepaidassa. Tänään asusteena on villapöksyt ja paksu villapaita 😄
      Mukavaa viikkoa sinne myös.

      Poista