keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Ihanampi kuin ikinä osasin kuvitellakaan!

Tämä pihaprojektien hauskuus ja yllätyksellisyys tiivistyy sanaan Niittypenkki. Enpä osannut aavistaakaan mikä meitä odottaa jo tänä kesänä kun keväällä maata myllättiin.




Liekö otolliset kasvuolosuhteet vai mikä, mutta siemenpussien kyljistä tavatut tekstit "esikasvatettuna saattaa kukkia jo ensimmäisen vuoden heinäkuussa" ei kyllä pidä paikkaansa. Lähes kaikki lajikkeet ovat jo kukassa tai nupussa.




Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä mekin mallasimme penkin paikan puutarhaletkulla ennen kaivuu-urakkaa. Vanha nurmi pois ja uutta multaa tilalle, perään siemeniä useampi pussillinen, tiivistys ja vesisuihku.


Letkumallinnos tehtiin 21.4.2018. Multaa kärrättiin 5.5.2018 ja samana päivänä kylvettiin siemenet. 24.5.vihersi sekä nurmi että Niittypenkki


19.6.2018. Kyllä tästä vielä niitty kasvaa.

Niittypenkkiin heitetyt siemenet: reseda, kurkkuyrtti, aitohunajakukka, maloppi, ruiskaunokki, kehäkukka, asteri, zinnia, tarhaukonkannus, siperianunikko, tulppaaniunikko, punapäivänkakkara, myskimalva, sinipellava, punapellava ja harjaneilikka. Lisäksi perennoista punahattu ja syysleimu kahdessa eri värissä. Sekametelisoppaa parhaimmillaan :D


5.7.2018 esimakua tulevasta kukkaloistosta.

Hauskinta tässä on ehkä se, että en osaa sanoa läheskään kaikista kukista mitä ne ovat. Pussin kyljessä lukee mitä penkkiin on laitettu, mutta kasvustossa on kyllä ihan erinäköisiä yksilöitä kuin mitä netistä löysin nimen perusteella  :D. 

Esimerkiksi ylläoleva pinkki, onko se kurkkuyrtti vai mikä? Alla sama kasvi mutta eri värit. Näyttää itseasiassa enenmmänkin neidonkieleltä minusta. Mutta yhdessäkään pussissa ei kyllä sen siemeniä ollut... Aika vekkuleita ovat nämä. Ja sama se nimille, pääasia että kukkivat.






Punapellavan nuppu ja alla kukkaloistoa. Tämä väri ei jätä taatusti ketään kylmäksi!



Lisää kuvateksti


Siperianunikko

Unikkoja on kylvetty ilmeisesti kolmea eri laatua, koska perinteinen nuokkuva ja pallomaisesta nupusta kukkaan puhkeava siperianunikko sekä tulppaaniunikko ovat samanlaisia kuin pussinkyljessäkin. Mutta ylläoleva oranssi unikko, jonka nuput ovat  sellaiset hiippalakin malliset on minulle ennestään kyllä aivan tuntematon. Jostakin kuvahausta löysin kuvan samanlaisesta ja siinäkin luki että siperianunikko. Että olkoon sitten sellainen sekin. 


Tulppaaniunikko




Ruiskaunokit kukkivat myös riemunkirjavasti, ja lupaustensa mukaisesti Niittypenkki tarjoaa ruokaa ja suojaa kaikenlaisille pienille ja tärkeille.




Mikähän tämäkin mahtaa olla? Ainakin on kaunis <3




Karvasilkkiyrtti on ihan puutarhalta ostettu perenna, oli niin hauskan näköinen että piti kokeilla miten kasvaa meillä. Toistaiseksi on hengissä.

Alla näkymä riippumatosta. Se onkin ollut vakiopaikkani tässä viime päivien aikana, juuri muuhun ei ole kyennyt kuin makoilemaan ja kirjaa lueskelemaan. Mies sen sijaan on ahkeroinut, päästiin niistä penkkejä ympäröivistä kamalista verkkoaidoista eroon vihdoinkin.




Pää on helteestä niin pehmennyt, ettei enää tahdo ajatus kulkea. PArempi siis vetäytyä takaisin riippumattoon hyvän kirjan pariin ja siemailemaan kylmää juomaa.

Rattoisia hellepäiviä kaikille, nautitaan niistä täysillä ja muistetaan juoda tarpeeksi!


8 kommenttia:

  1. Kaunis kukkaniitty! Minulla oli vähän samantapainen sekoitus viime vuonna ja ne kukkivat myös hyvin samana kesänä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että tuli huiskittua hiukan liikaa niitä siemeniä noin pienelle pläntille, mutta onpahan ainakin kukkia 😁
      Toivottavasti on ensivuonnakin...

      Poista
  2. Ihanaa kukkailottelua!
    Mukavaa loppuviikkoa, nautiskellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan kukkaiselmää parhaimmillaan :)
      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Ihana niitty! Tykkään! Minulla on vastaavia kukkia kasvulaatikoissa. Olen vallannut miehen kasvimaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmänruokakin on tärkeää ;)
      Nämä niittykukat ovat kyllä tosi ihkuja!

      Poista
  4. Onpa loistokas niittymaa. Näyttää onnistuneen hyvin ja värikkäitä kukkia. Todella kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistokas on aikalailla osuva sana! Ainoa virhe tuota tehdessä oli se, että tehtiin liian pieni. Onneksi on vielä lääniä mihin levittäytyä :D

      Poista