sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Keskiaikamarkkinoilla Turussa

Keskiaikateema jatkuu, tänään lähdettiin sitten Nuoren Neidin kanssa katsastamaan miltä näyttää keskiaikainen meno Turun Vanhalla Suurtorilla. Ja sehän näytti vallan mainiolta!




Syöminen on tärkeä osa markkinahumua. Alla taatusti markkinoiden kuvatuin ruoka elikkäs sika. Tänä vuonna en maistanut, mutta silloin kun olen päreeltä pistellyt possua lantun kera on maku ollut aivan taivaallisen hyvä.




Kuinka monissa tapahtumissa saa suoran leipää uunista. Täällä sai. Valitettavasti tuo keliakia on sellainen seuralainen että hiukan hidastaa maisteluja näissä kemuissa. Mutta haistella voi, ja ihana oli se tuoreen leivän tuoksu. Leipomokojulla oli muuten aika pitkä jono...




Käsityöläiset ja heidän tuotoksensa ovat markkinoiden suola. Jäin jälleen kunnioittaen ihailemaan sitä taitoa ja intohimoa jolla tuotteet valmistetaan. Perinteiset menetelmät vaativat aikaa ja paneutumista, taitoja ei opita yössä eikä edes kahdessa ja töiden parissa kuluu aikaa kauankin.

Lampaantaljoja ja villasta kudottuja huopia. Ihania, onneksi kukkaro oli varustettu sen verran pienellä setelillä että en päässyt ostelemaan. Tuo raitahuopa oli aivan mahtavan pehmoinen...




Tässä valmistuu kalaverkkoa. Aika monta iltaa saa tätäkin kalastusvälinettä valmistaa.




Luonnonväreillä värjätyissa langoissa on sitä jotain. Värien luonnollisuus, pehmeys ja lämpö ovat aivan omaa luokkaansa.






Lapset on huomioitu näillä markkinoilla joka vuosi, karuselli ja kukkopillien maalaus olivat suosittuja toimintapisteitä. Myös lampaat aitauksessa saivat huomiota osakseen kiitettävästi (niistä ei ole kuvia).






Ritareille oli tarjolla kypärä joka lähtöön. Siitä vain sopivaa valitsemaan. Ja rouvasväelle oli koreja joihin voi keräillä kanalasta munat ja niityltä kukkaset.




Rumpujen värjäykset olivat huikean hienoja, erityisesti tuo liila ihastutti minua. Ja keltainen. Ja orassi. Onneksi ei tarvinnut valita kun se kukkaro oli edelleen kovin laiha.






Eräässä kojussa rouva myi tekemiään neulakirjoja. Harmittaa aivan etten saanut selville valmistajan nimeä.




Kirjoissa on huopasivut joihin ompeluneulat voi kiinnittää. Aikanaan neulat olivat arvokasta omaisuutta ja rouvat kuljettivat neulakirjaa mukanaan.




Tämä ei ole ehkä kovin keskiaikainen tuote, mutta muuten niin kiinnostava että tähän täkyyn tartuin. Eli pyykkietikka. Voi olla että houkuttelevalla esillepanolla oli osuutta asiaan, mutta olin muutenkin jo pitkään miettinyt pyykkietikan hankkimista. Nyt sitten ostin elämäni ensimmäisen pullon!




Tuoksuksi valitisin tietysti Niityn, ja kotona kuskasin sen heti niittypenkkiin testiin. Hyvin se sinne sopi :D




Näillä markkinoilla järjestetään myös turnajaiset, ratsut on varusteltu turnajaisvarusteisiin. Phoittelut kuvan huonosta laadusta, otin heittolaukauksen todella kaukaa joten hepat ovat hiukan minikokoisia. Toki taustalla oleva Turun Tuomiokirkko puolestaan on todella iso. Jos joskus tarjoutuu tilaisuus mennä katsomaan tämän porukan turnajaisia niin suosittelen lämpimästi.




Ja sitten ne tikkuherkut <3 Tämän putiikin edessä oli kyltti jossa luki: vegaaninen, gluteeniton. Kiitos tästä, ei tarvinnut edes miettiä mistä tämän vuoden herkku ostetaan.




Omppujen sijaan otettiinkin tänä vuonna päärynät. Nuorelle neidille nonparellikoristeltu ja äiteelle salmiakki. Ja oli todella todella hyvää!




Ihanaa heinäkuuta kaikille. Olkoon se kesäinen ja aurinkoinen!

💗

4 kommenttia:

  1. Niitty-pyykkietikka kuulostaa vallan ihanalta. Itse olen koklannut monia tuoksuja, mutta tuo on uusi. En törmännyt tapahtumassa tuohon kojuun. Enkä muuten myöskään neulakirjaan. Tuohan on vallan mahtava! Oman version askarteluun voisi hyödyntää vaikka mitä vanhaa kertynyttä materiaalia ja neulat saisi kivasti järjestykseen. Mulla ne onkin viikottaisessa käytössä, joten lienisi oikea määrite: tärkeitä!

    Tänä vuonna minun ainoa ostokseni markkinoilta oli tiilensävyinen talja. Se on kovasti koiran mieleen ja on niin kiva katsoa, kuinka karvakaveri katoaa taljan sisään :D Taljoja on tullut ostettua markkinoilta vuosittain ja niitä löytyy...sieltä ja täältä...ja aina on tilaa yhdelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pyykkietikka tuli testattua heti eilen, ja aivan hurmaava vieno tuoksi jäi vaatteisiin. En siis ole huuhteluaineita käyttänyt vuosiin koska ne haisevat joko pahalle tai liian voimakkaalle ja aiheuttavat kutinaa. Mutta tämä oli kyllä oikeanlainen ostos. Tuoksuja oli kolmea sorttia myynnissä ja valinta oli vaikea :)

      Nuo neulakirjat olivat aivan mahtavia, jos ompelisin enemmän niin olisin ostanut. Rouva kertoi että saa mm tuttavilta vanhoja koruja joita sitten käyttää koristeiksi sekä vitjoiksi. Samettipäällysteet ovat myös usein kierrätystavaraa. Ei kun askartelemaan vain Titta!

      Hypistelin minäkin yhtä taljaa mutta jätin sen sitten sinne, meillä ei koirakaveri taitaisi tyytyä makoilemaan taljalla...

      Poista
  2. Ihania kuvia markkinoilta. Kyllä paljon noiden eteen tehdään työtä, että saadaan näyttämään noin aidoilta puvut ja kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja mikä parasta sinne ei kelpuuteta niitä metrilakun myyjiä :)

      Poista