Me ollaan tuon puutarhakoiran kanssa harrastettu luonnon puutarhassa hortoilua koska oman pihan kevätpuuhat on melkolailla seis-tilassa. Työpäivän jälkeen siirrytään siis luontoäidin helmaan ja ihmetellään kevään etenemistä siellä. Alkumatka kuljetaan kallioilla ja kahden kukkulan väliin jää lämmin laakso jossa törmäsin lumien sulettua pieneen ainavihantaan pensaaseen.
Piti tietysti ottaa kuvia ja kotona ihmetellä kooklen avulla että mikä ihmepensas se oikein on. Ikuna en ollut moiseen törmännyt, onneksi internetin ihmeellinen maailma auttoi jälleen kerran nopsaan ja kivuttomasti.
Kyseessä on siis Mahonia (uskoisin että lajimääritys osui oikeaan), joka viihtyy Pohjois-Amerikan ravinteikkaissa havumetsissä ja jostain syystä tykkää asustaa myös karussa kalliomaastossa suuren kataja juurella. Mistä lie karannut ja siihen asettunut. Olen nyt lähes päivittäin siitä ohikulkiessa ihmetellyt pensasta ja sen kukkaterttujen kasvamista. Huomenna pitää taas mennä katsomaan onko ensimmäinen kukka auennut ja miltä se näyttää. Nuput ainakin ovat aivan mielettömän kauniita.
Jännittavia aikoja siis eletään, tuntuu että luontokin pidättää hengitystä ja odottaa vain milloin kaikki nuppuset sanovat poks.
Ja alla sitten konkreettisesti viiden päivän aikana tapahtunut kevään eteneminen kalliopolulla, sama puunalku ja sen avautuvat lehdet. Onneksi edes kännykkäkamera kulkee mukana niin saa ikuistettua näitä ihmeitä.
Kevään etenemistä ja hiukan jo kesääkin odotan melkolailla malttamattomana, veikkaan että en ole ainoa.
Jännittäviä ja silmupoksahtelevia kevätpäiviä ihan jokaiselle <3
Mahonia tuoksuukin hyvältä!
VastaaPoistaPitääkin sitten nuuskia kunnolla kun nuppuset aukeavat 🙂
Poista