Varjoisa nurkkaus omenapuun alla

Pihallamme on yksi omenapuu ylitse muiden, vanha ja känkkyräinen Valkeakuulas. Se kasvaa pihan pengerryksen vieressä, joten toisella puolella oksat kurottavat tällä hetkellä maahan omenoiden painosta. Toiselle puolelle se levittää oksansa melko laajalle ja jättää alleen suojaavan varjon.

Pengerryksen ja aidan kulmaukseen jää kohta johon ei juurikaan pääse suoraa auringonvaloa. Ensimmäinen kesä ihmeteltiin kuivaa ja kituliasta nurkkausta, sitten päätettiin laittaa muutama varjon kasvi sinne kasvamaan. 

Kotkansiivet kaivettiin tontin toiselta reunalta tienvieruskivikosta, ilmeisesti pitivät muhevammasta kasvualustasta koska ovat kasvaneet aikamoisen reheviksi tuossa nurkkauksessa.

Kuunliljat ovat aivan ostotavaraa, ne muuttivat meille pieninä rääpäleinä mutta ovat jo ihan komeissa mitoissa nekin.

Tuohon muurin päälle on istutettu  alkuun sammalleimua, mutta se ei kestänyt menossa mukana. Severin (se koirista reipasotteisempi) rallirata kulkee nimittäin tuosta muurilta joten turpeet saavat aina välillä kyytiä. Tänä vuonna sitten huokaisin ja istutin siihen tuoksukurjenpolvea. Sen uskoisin kestävän villimmänkin menon. Ainakin toistaiseksi on hengissä ja hyvinvoivana...

Vuohenputkea ei ole istutettu. Ihan on itsellään tuohon tullut.

Piippuköynnös viihtyy myös ilmeisen hyvin, se kiipeilee omenapuuhun ja on kasvattanut aivan huikean kokoiset lehdet. Ei noilla vielä varmaan Guinnesin ennätystenkirjaan päästä mutta meidän pihan ennätys tämä on.

Kohta koitaa loma ja voi olla että blogi on hieman hiljaisempi. Tai sitten ei. Tällä hetkellä on kirjurissa virta aika vähissä, mutta kunhan ensin nukun viikon niin sitten jaksaa taas ;)

💗