sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Etupihalla kukitaan

Taisin jo aikaisemmin mainita että tuo meidän sisääntulopiha on nykyisin tosi kiva, kooltaan se on pikkiriikkinen ja siihen on ollut suhteellisen helppo rakennella istutusalueet.


Toissavuonna tämä pieni rinnepalanen sai uuden muodon (klik Lapionvarteen hop) ja tulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Etualan valkokukkainen on mysteerikasvi, mutta sen takana on hehkuva sammalleimu joka loistaa niin varjoisana kuin aurinkoisenakin päivänä. Sinilaakakataja, niinkuin kaikki havut näköjään viihtyy meillä oikein hyvin. En ole aiemmin ollut hanhikkien ystävä, mutta nämä valkokukkaiset toimivat hyvin tässä etupihalla.


Muutama rinteessä oleva kivikkokasvi on jäänyt nimeämättä muistioon, Mies haki ne silloin penkinperustajaispäivänä naapurikaupan syysalesta hintaa 50 cnt kipale. Piti saada täytettä penkkiin. Ja täytyy sanoa että saatiin rahalle vastinetta moninkertaisesti <3


Hopeahärkki kasvaa aidan toisella puolella ojanpientareella mahtavana mattona ja tunkee väkisellä aidan alta tällekin puolelle. Antaa tulla vaan, riivitään sitten vähemmäksi jos oikein meinaa villiintyä.


Istutusalueiden rakentelua on helpottanut ennestään löytyvien havujen määrä, edelliset asukkaat olivat istuttaneet tähän etupihalle kiitettävän paljon niitä. Toki olivat aika paljon pienempiä kuusi vuotta siten kun muutettiin, mutta Miehen runsaskätinen lannoitteenannostelu on tehnyt tehtävänsä ja meillä on aika muhkeat havut nykyisin :)


Muhkeutta on tosiaan niin paljon että autokatoksen vieressä kasvavan tuijan elo alkaa olla kyseenalaista. Ainakin latvastaan saa luopua syksyllä ja voi olla että lähtee koko puu kun on kasvanut ihan seinään kiinni. Tänä vuonna ehdotinkin Miehelle välivuoden pitämistä lannoituksessa...


Ja sitten niitä kukkivia. Etupihan tuunauksessa istuteltiin myös rhodoja, alkuun vain nämä ihanuudet, tämä lajike on Royal Lilac.





Hetken toista tyhjää tuijaväliä katseltuamme totesimme, että ei sinne mitään korallikanukkaa laiteta. Rhodoja ne olla pitää niin säilyy kukkaloistossa tasapaino. Hempeämmän väriset kaunokaiset ovat Eija -nimisiä.






Ihan ensimmäiset rhodot (St. Michael) laitettiin jokunen vuosi sitten (klik Jos ihan vain muutama pensas laitetaan). Ihailtavan sitkeitä ovat koska ensimmäiset ajat ne viettivät alttiina auringolle. Nyt viereiset havut ja pensat ovat kasvaneet antamaan jonkinlaista varjoa.


Ylempi kuva otettu syksyllä 2017, alempi tänään aamupäivällä.



Tällä hetkellä on sellainen tunne että tuo etupiha saa pysyä tuommoisena. Kuitenkin itseni ja sen toisen puutarhurin tuntien siihen keksitään viimeistään muutaman vuoden kuluttua jotain uutta :D


Toistaiseksi mennään kuitenkin näillä!
Ihanaa tulevaa kesäistä viikkoa ihan kaikille <3

14 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kuvia etupihaltanne, havut ovat kerrassaan mahtavia. Miehesi onnistui lannoituksissaan. Hyvin näkee kasvun verrattuna vanhempaan kuvaan. Minun silmiin etupiha näyttää oikein hyvältä, eikä vaadi korjauksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran keskusteltiin lannoituksen määrästä, Mies kuunteli silmät pyöreinä kun kerroin minkä verran minä kanankakkaa kasveille annan. Hän sanoi vain että triplaa tuo määrä. Vähintään. Ei siis ihme että meillä kasvaa kaikki paljon isommaksi kuin mitä odotettiin 😄
      Nuo vertailukuvat on kivoja, niistä tosiaan näkee muutoksen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Toistaiseksi ovat 😊. St. Michael on jostain syystä parina vuonna ruskistellut lehtiään, mutta näyttää kasvattavan uusia kovalla vimmalla.

      Poista
  3. Onpa kerrassaan upeita, kauniita ja näyttäviä havuja. Näyttävät hienoilta sisääntulossa. Kauniit rodot myös.
    Mysteerikasvisi näyttäisi olevan rönsyleimu. Kuvasta on hieman vaikea saada selvää.
    Teillä on todella kaunis puutarha ja piha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕
      Olisihan tuo sisääntulo aika paljon vaatimattomampi ilman noita havuja. Nyt on sellainen jämerä vastaanottokomitea aina vastassa 😄
      Pitääpä käydä tekemässä uusi tutkimus mysteerikasville, otan kuvan tuosta rönsyleimusta mukaan tutkimusmatkalle 😊

      Poista
  4. Voi miten kaunis piha! Nuo havut/tuijat on sitten kivoja kun antavat ympäri vuoden vihreyttä:) Ovat niin hyvävoimaisen näköisiä kaikki istutukset! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, isäntäkin istuskeli tänään etupihan portailla ja sanoi että uusi suosikki-istuinpaikka on löytynyt 😊
      Eka piha jossa minulla on havuja tässä määrin, ja täytyy myöntää että tykkkään itsekin.
      Ihanaa kesäviikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Tyylikäs etupiha! Rodot sopivat aina kauniisti havujen kanssa yhteen. Hmm... pitäisiköhän käydä antamassa takapihan ruippanalle tuijalle vähän lannoitusta. Juuri tajusin, että se on joka ikinen vuosi jäänyt paitsi ja kaihoten katsellut kukkasipuleille uppoavia kanankakkarakeita. Ilmankos ei olekaan lähtenyt kunnon kasvuun :D Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä etupihassa on hiukan säntillisempi ote kuin muualla puutarhassa jossa mennään boheemimmalla otteella 😄
      Meillä isäntä on upottanut aika monta kiloa rhodolannoitetta noille tuijillekin, ei ihme että kasvavat kohisten. Eli eikun lannoittelemaan vaan!
      Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  6. Rodot ja havut sopivat hyvin toistensa seuraan, mutta havuilla on aikaa myöten tapana kasvaa liiankin suuriksi. Eihän siinä joskus ole muuta vaihtoehtoa, kuin poistaa koko kasvi. Minä olen katsellut yhtä tuijaa vähän sillä silmällä... Rodot kukkivat kauniisti, etupihalla toimivat kauniina toivotuksena vieraille ja ilahduttavat myös kotiintulijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aikaisemmin edes ajatellut kuinka isoiksi havut voivat kasvaa taikka kuinka paljon nekin tykkäävät lannoituksesta. Aina surettaa poistaa komea kasvi, mutta voi olla ettei meilläkään ole vaihtoehtoa tuon yhden puun suhteen.
      Ihanaa kesäviikkoa sinne!

      Poista
  7. Kutsuva sisääntulo. Se on pihassa ja puutarhassa ihan parasta. Minua harmitti tovi sitten siitepölykerrokset, mutta sade huuhteli ne ja nyt on taas uudet vihreän sävyt. Kaikki kasvaa silmissä. 💚💚💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan ihanaa tepastella ja katsella sateen raikastamaa puutarhaa 😊

      Poista