Metsä on ollut minulle aina tärkeä paikka, siellä mieli rauhoituu ja ajatukset saavat vaellella vapaana. Mielikuvitus lähtee lentoon ja keksii erilaisille paikoille mitä ihmeellisempiä tarinoita: tuo tuskin näkyvä polku vie varmaan metsänpeikkojen salaiseen tapaamispaikkaan...
Usein ei tarvitse kuin kääntyä niin tunnelma vaihtuu toiseen, varjoisasta havumetsästä valoisaan lehtimetsään. Syksyn hämyisyydessäkin valo pääsee lähes lehdettömien oksistojen lomasta
Tuon sienen alla voi melkein nähdä sadetta pitelevän pienen keijun...
Metsässä kiteytyy usein myös elämän kiertokulku ja usein sen raadollisuuskin, toisen loppu antaa toisille mahdollisuuden selviytyä.
Kuinkahan kauan nämä puut ovat olleet tässä, keränneet sammalhuntua ylleen ja lahotessaan antaneet ravintoa sitä tarvitseville. Lumoavan kaunista minun mielestäni.
Usein ei tarvitse kuin kääntyä niin tunnelma vaihtuu toiseen, varjoisasta havumetsästä valoisaan lehtimetsään. Syksyn hämyisyydessäkin valo pääsee lähes lehdettömien oksistojen lomasta
hellimään kulkijaa.
Nykyisin maltan myös etsiä pieniä yksityiskohtia ja saatan pitkäänkin ihmetellä jonkin muodon erikoisuutta ja erilaisia näkymiä.
Pienellä sienellä on suojaisa koti kannon kainalossa. Siinä se on saanut rauhassa kasvaa aivan polun varrella. Mahtaako siellä olla myös kolo vaikka Mörrimöykylle?
Metsä on jokaisena vuodenaikana lumoava: keväällä riemuitsen uuden kasvusta, kesällä kasvien ja eläinten runsaudesta, syksyllä lahoavan kasvijätteen ja sienten tuoksusta ja talvella jäätyneen luonnon pysähtyneisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti