torstai 4. kesäkuuta 2020

Se on menoa kun vauhtiin päästään

Otsikko kuvailee sekä kesän etenemistä että puutarhaprojektien laajentumista enemmän kuin hyvin. Kuten niin monta kertaa ennenkin tuppaa nälkä kasvamaan syödessä. Ensin tuli tuon allaolevassa kuvassa olevan epämääräisen terassinnurkkauksen tuunaus (klik Terassin tuunausta osa 1.) ja nyt on suunnitelmissa niittypenkin (klik Ihanampi kuin ikina-osasin kuvitellakaan) mylläys ja parin muun nurkkauksen uudelleenorganisointi. Kuka sitä nyt kesää jakasaisi vain olla öllöttää, pieni puuhailu pitää mielen ja kropan virkeänä. 



Tässä pieni silmäys uuden ilmeen saaneeseen terassinurkkaukseen. Viimeinen silaus puuttuu (edelleen) ja lisää kuvia laajemmalla silmäyksellä jahka tuunaukset on tehty loppuun. Pieni mökki rakentui rumilusmaisen sähköjakorasian päälle. Siihen voisi vielä tehdä oven ja tikkaat ja savupiipun ja...

Kesäkukkien suhteen olen semmoinen hiukan hitaastisyttyvä ja enemmän perinteitä noudattava. Bataatteja kuitenkin ihastelin kuvissa jo muutama vuosi sitten ja nyt vihdoin sellaisia laitoin itsellekin.





Kesän etenemisen näkee parhaiten allaspenkin ympäristöstä. Kaksi viikkoa sitten ajattelin että jo on rääpäleitä eikä noista millään tule sellaista rehevää kasvustoa niinkuin aikaisempina vuosina. Just juu.




Viime keväänä muodonmuutoksen kokenut terassin kulmapenkki ihastuttaa aina vain. Kallionauhus viihtyy meillä ilmeisen hyvin, uusia alkuja on noin miljuuna joista osa on kaivettu purkkeihin ja osa kokenut karun kohtalon niityn jämämaakasassa.

Nuorimmasta puutarha-apulaisesta saa harvoin teräviä kuvia, senverran puuhakas pikkuneiti on hän. Mummokoiraa ujostutti ja vain kuonon antoi kuvattavaksi <3


Yritin tarkentaa puskakaivelijaan, tuloksena kauttaaltaan epäselvä kuva. Mutta tarkoitus varmaan tulee selväksi :D


Tätä kirjoitellessani rhodot ovat jo avanneet ison osan nupuista, jahka ilma tuosta kirkastuu käyn nappaamassa tuoreemmat kuvat upeista kukista. Mutta viikko sitten oli kauneus siis tässä muodossa.



Pihalammen reunalta häädön saanut pälvikaljuinen riippapaju sai vielä jatkoaikaa etupihan tuijan katveessa. Katsotaan miten se tuossa pärjää, siirron vuoksi en leikannut tänä keväänä oksia ja ei tuonne laelle nytkään kovin tuuheaa kasvustoa tule. Mutta ensi keväänä voisi tehdä ronskimman leikkauksen, josko se innostaisi puskemaan kasvua myös ylöspäin. Jos ei, niin se on sitten varmaan lopulliset heipat moiselle kräkille.


Etupihan sisääntulo on muotoutunut ihastuttavaksi vaikka itse sanonkin. Näistä kuvista sellainen kivan rauhaisa metsäinen tunnelma ei välity oikein kunnolla. Pitäisi ottaa varmaan hiukan isompia yleiskuvia.





 Kukkapaljous on nyt valloillaan, marjaomenapensas ja omenapuut antavat ihan parastaan.




Idänvirpiangervo on hiukan himmaillut ja alkaa näyttämään loistonsa vasta nyt. Sen muutenkin kauniisti kaartuvat okasat ovat hiukean kauniit nyt kun ne ovat täynnä valkoisia kukkia.


Ilmoja pitelee, voisi sanoa. Sisällä ollaan vain ne pakolliset, aika kuluu muuten sujuvasti pitkin pihaa tepastellessa <3 Ihanaa loppuviikkoa ihan jokaiselle!








12 kommenttia:

  1. Puuhailu pitää vireessä, se on totta. Terassinurkkaus näyttää tosi lupaavalta, varmasti kokonaisuus on oikein onnistunut. Ja olen samaa mieltä terassinkulmapenkistä, ihastuttava! Kaikki kuvat olivat tunnelmallisia ja kauniita. Sinulla on niin hieno puutarha :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Päivi 💕. Puutarhasta on muotoutunut semmoinen sekamelskakokonaisuus, mitään yhtenäistä linjaa ei ole vaan kaikkea suloisesti sekaisin. Ja valmista ei tule koskaan 😁

      Poista
  2. Olet siistinyt istutukset mukavasti nurmikosta kanttauksen ja karikkeen avulla. Samoin kivireunus on minusta mukava. Meillä tikat on löytänyt vanhat puureunukset joten kohta niiden poisto on edessä. Etupihan sisääntulo on ihastuttava kuten sanoit. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kunnia siisteistä istutusalueiden reunoista kuuluu Miehelle, hänellä on ajoittain ihmeellinen tarve kulkea lapion ja puutarhasaksien kanssa siistimässä kanttaukset. Ja kuorikate on ihan must, sen kanssa pensasalueiden alustat pysyvät siistinä rikkaruohoista ja muutenkin antavat hyvän taustan kasveille. Ja on muuten mahtava kaivuualusta koirille 😄
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Täytyypä todeta, että kyllä on kaunista ja hyvin hoidettua! Puuhaa varmasti riittää paljon, mutta huoliteltu jälki kyllä palkitsee. Meillä kuoriketta kaivaa todennäköisesti naapuroston iso harmaa kissa... Mukavaa kesäkuista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tuolla puutarhassa tulee käveleskeltyä moneen otteeseen päivän mittaan ja joka kiekalla pitää hiukan tuuskata. Ja sekin tietysti auttaa että meitä on kaksi jotka tykkäävät puutarhassa puuhailla, ei käy ylivoimaiseksi puutahastelu 😊
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Ihanat kuvat alkukesän puutarhasta! Terassin muodonmuutos vaikuttaa lupaavalta, mielenkiinnolla jään odottamaan laajempia yleisnäkymiä sieltä. Säät ovat suosineet puutarhailua ja ihan vain puutarhassa oleskeluakin. Meilläkään ei ole paljoa sisällä aikaa vietetty. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan ottaa niitä terassikuvia kunhan sää tuosta selkenee. Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  5. Kiva idea kätkeä jakorasia mökkiin:) Ihailen upeita heiniäsi ja porraspolun reunus on hieno! Laitapa vaan laajempaa kuvaa terassialueesta, kun saatte kaiken valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin Miehelle kun näin sen jakorasian että jotenkin se pitää piilottaa. Hän sitten nikkaroi mökin <3

      Poista
  6. Puuhaa riittää kun kasvukausi etenee. Kaunista ja vihreää, hienosti hoidettu.

    VastaaPoista