sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Lempilampi eli kutuallas

Pihalammesta suli jää viikko takaperin ja Mies suoritti huoltotoimenpiteet eli tyhjensi ja puhdisti altaan. Asensi sitten samalla talviteloilla olleen pumpun ja täytti altaan tuoreella raikkaalla vedellä.




Vesikasvit ovat talvehtineet yllättävän hyvin vaikka lampi oli umpijäässä. Lumme pääsi uuteen astiaan ja sai lisää kasvualustaa ja tuo toinenkin (jonka nimeä en millään muista) on sinnitellyt monta  talvea vaikka Mies jo ensimmäisenä syksynä sanoi että kuolee se kuitenkin. Ei kuollut. Vihreää tötteröä pukkaa sitkeästi.  





Keskiviikkoiltana autokatoksen edessä köllötteli sammakkonuorukainen, ei epäilystäkään minne se oli matkalla. Illalla kun koirien kanssa oli aika lähteä iltapissitykselle kuului lammesta tuttu jokakeväinen matalasointinen kurnutus. Aivan, ystävämme sammakko lauloi iltalauluaan. Ja seuraavana iltana lammesta kuuluikin sammakkokonsertti.




Seuraavana aamuna tiesin jo mitä lammesta löytyy. Kutua. Kauniisti suikeroalpin joukkoon aselteltuna.




Niin kaunis kuin asetelma olikin päätin poistaa sen kuten aikaisempinakin vuosina olen tehnyt. Haavi käteen ja kutu ämpäriin.




Kiikutin sammakkolapset lähiojaan jossa niiden on paljon luonnonmukaisempaa jatkaa kasvuaan.




Iltaisin kun olemme istuskelleet saunan jälkeen kesähuoneessa on sammakkokuoro jatkanut lauluaan. Hivuttautumalla ikkunalle olemme päässeet seuraamaan sammakkojen iltalaulua, parhaimmillaan kahdeksan päätä on keikkunut lammen pinnalla.




Ja tänä aamuna kalastellin jälleen puoli ämpärillistä sammakonkutua lammesta ja vein sen sammakolasten hautomoon eli lähiojaan. Siellä ne edellisetkin olivat vielä, kauniina kutuklöntteinä.




Veikkaanpa että saan kantaa tuota kutupuuroa vielä eräänkin ämpärillisen lähipäivien aikana...




Ovat ne vain sellaisia vekkuleita että  💗

10 kommenttia:

  1. Ihana pihalammpi :) Vaihtuuko siinnä vesi koko ajan, että ei kerry levää vai miten pidätte puhtaana? Itseä kiinnostaisi myös tällainen pieni lampi/suihkulähde. Hassuja nuo sammakot ja varmasti saat kutua siirtää vielä toiseen paikkaan useasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on kyllä ihana. Altaan vesi ei vaihdu jatkuvasti, se vain kiertää pumpulla putouksen kautta takaisin lampeen. Jonkinlaista luonnollista poistumaa kuitenkin tapahtuu, koska pinta laskee itsellään hiukan. Laskemmekin sinne säännöllisesti uutta vettä lisää. Joskus niin paljon että osa valuu yli reunojen kastelemaan vieressä olevia perennapenkkejä. Kesällä veteen laitetaan kasveille ja eläimille myrkytöntä levänestoainetta. Ja lammen kasvit käyttävät aika paljon ravinteita vedestä.

      Poista
  2. Hauskoja sammakoita :)
    Hieno lampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meidänkin mielestä ne on hauskoja otuksia ja niitä on hauska seurata. Lampi on kyllä ihana, suosittelen jokaiselle jos vain hiukankin on mietinnässä moinen :)

      Poista
  3. Hieno lampi ja sammakot ovat näköjään huomanneet saman, viihtyvät. :-) Tulin kertomaan, että blogissani arvonta, tule mukaan! Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä sammakoiden lisäksi lammessa viihtyivät rantakäärmeetkin...
      Kiitti arvontavinkistä, pitää käydä kurkkaamassa :)

      Poista
  4. Ihanan lammen olette tehneet! Minäkin olen yrittänyt, mutta hienot rakennelmat vähän sortuivat talven aikana. Pitää tehdä uusiksi. Kutua minäkin kannan ojaan :) Huippukuvat sammakoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lampi pysynyt hyvin kasassa, tosin se ei ole kauhea syvä joten sortumisvaaraakaan ei niin ole :)
      Tuo lampi ja putouksen solina ovat ihan parhaita kesän juttuja pihassa!

      Poista
  5. Löysin blogiisi Pauliinan blogin kautta ja jumahdin heti allas-kuvien äärelle. Itsellänikin on kova lampikuume. Aika kaveri tuo viiruhelpi, mutta tunnustan, että minulta se taisi kuolla tänä kuivana kesänä kallion yleensä märästä painanteesta. Sitä pitäisi olla toisessakin kohtaa, mutta eipä kukoista sielläkään, kun paikka on varjoinen. Joskus kasvatin sitä ränniputkessa, kun halusin vain pienen tupsun vihreän keskelle. Sielläkin taisi kuukahtaa eli ei se ihan mitä tahansa kestä sekään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit, toivottavasti sait mukavia hetkiä tämän kuvallisen hörhöilyn parissa :D
      Tuo lampi on ehdottomasti yksi parhaimmista asioista pihalla, tässä eräänä lauantai-iltana istuskeltiin sen äärellä kynttilöiden loisteessa iltahämärissä ja olo oli ihan epätodellinen. Samana viikonloppuna ihasteltiin kun pikkulintujen parvi kävi uimassa ja juomassa ilmeisesti muuttomatkallaan. Tuo iloa siis monille tuo lätäkkö :)

      Poista