lauantai 7. huhtikuuta 2018

Piha- ja puutarhamessuilla Turussa

Voitin Oli aika -blogin arvonnassa liput Turussa nyt parhaillaan oleville Piha- ja puutarha -messuille. Olin muutenkin suunnitellut messuille menoa, mutta lippujen voitto sinetöi suunnitelman. Mukaani nappasin Nuoren Neidin, joka muuten viettää tänään 12v. synttäreitään. Onnea <3. Synttärikaffet juodaan sitten huomenna.



Heti sisääntuloaulassa meitä hemmoteltiin erilaisten värien ja tyylien kirjolla. Esillä oli viisi tyyliltään täysin erilaista "laatikkoa", nämä kaksi olivat suosikkejani.

Ensimmäinen halli oli täynnä kukkia, värejä, tuoksuja ja tunnelmia. Siellä viivyttiinkin Neidin kanssa pisimpään.

Ensimmäiseksi suuntasimme Flörin osastolle, joka pursusi kaikkea ihanaa ja hauskaa.


Hortensiat. Aivan ihania <3. Näistä yksi muutti myös meille.


Flörissä oli vesiaihe hyvin esillä. Vesikasvit lasiastioissa olivat runsaslukuisesti edustettuina, en olekaan nähnyt niitä ennen näin markkinoitavan. Lahjaideanakin hauska, jos ei muuten ole omaa piha-allasta/vesiaihetta. 




Keskellä hallia oli puutarhan kevät, johon oli kukkaistutusten, puiden, erilaisten oleskelutilojen ja rakennelmien avulla luotu erilaisia tunnelmia ja tiloja. 


Puutarhasuunnitelma kuin taulu. Tästä voisi ottaa mallia. 


Tässä voisi nauttia lounasta tai iltapäiväkaffet.


Vanha pyykkiteline on saanut uuden elämän.


Hiirenkorvalla olevat koivut ja valopallot keräsivät katseita.



Ihastuin näihin laattoihin, niistä oli sommiteltu erilaisia kulkureittejä useampaankin paikkaan. 


Erilaiset puutarhan valaisimet olivat hauskasti esillä, pallomainen muoto tuntui puhuttelevan kovasti.






Hiukan rappioromantiikkaa antaa mukavan särmän muuten niin viimeistelylle alueelle.


Tällainen puutarhapolku voi löytyä myös meidän puutarhasta tulevaisuudessa...


Kukkakuski tauolla. 


Pihan pelit ja puuhat voivat olla näinkin simppeleistä jutuista tehty. Todella hauskoja ja erittäin  luonnonmukaisia.


Kunttaa esiteltiin enemmänkin, tässä se on päässyt leikkimökin katon katteeksi.


Parvekemaailma oli aivan huikaisevan hieno, harmitti ettei ylimpiä kerroksia päässyt kurkistelemaan lähempää.




Tämä Mohitobar oli mielestäni hauskin ja raikkain. Alemman kuvan pullokukat ovat hauskoja, hieman vaatimattomammallakin kukkamäärällä saa näyttävän ja runsaan asetelman aikaiseksi.






Vanha amme oli päässyt uusiokäyttöön kukka-altaana. Etualalla oleva pulloteline oli hauska, mietin voisiko sitä hyödyntää kukkien kestokastelussa.




Tämä hortensia-muratti -yhdistelmä oli kaunis, harmi että kännykkäkameralla ei saanut oikein kunnollisia kuvia. Mutta periaate tulee selväksi kuitenkin.




Bloggaajien parveke/terassimaailmasta löysin sitten Oli aika -blogin Titan, joka oli tehnyt tilastaan ihanan raikkaan ja värikkään. Hollantilaiset puukengät kehyksissä olivat todella kuvaukselliset, kamerat räpsyivät koko ajan kun ihmiset kuvasivat niitä. 






Titta oli ottanut paljon erilaisia tavaroita uusiokäyttöön, tästä pääset kurkkaamaan kulissien taakse Titan omasta postauksesta Mitä tapahtuu bloggajien messuosastolla?





Sohvilan pikkuterassilta bongasin ihanan harjateräsverkon, jollaista olen jo suunnitellutkin puutarhavajan seinustalle. Täytyy Miehelle esitellä tätäkin tarkemmin, josko hän auttaisi toteutuksessa ;)



Villa Puomin parveke/terassi oli hillityn tyylikäs. Musta metalli, terrakottaruukut ja valkoiset työvälineet olivat sopusoinnussa keskenään.




Harmikseni Tomaattihurahduksen parvekkeelta ottamani kuva oli kovin huonolaatuinen, joten se jäi nyt sitten esittelemättä. Mutta oli todella hauska nähdä tätäkin puolta bloggaajien maailmasta, itse kun olen ollut täällä mukana vasta vähän aikaa.

Messuilta sai aimo annoksen kevättä rintaan, ja ulkona pilkahteleva auringonpaiste lisää tunnelmaa entisestään. Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Näyttipäs mukavalle!
    Minulla on muuten tuollaiset isot keltaiset hollannikkaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa, ja tietysti tässä on vain minun näkemykseni ja kiinnostuksenkohteeni. Mutta uskoisin että siellä on jokaiselle jotain 😊
      Nuo hollannikkaat on tosi hienot, mutta minkälaiset on jalassa? Voiko niillä kävellä? 😄

      Poista
  2. Ilta on taittunut jo yöksi ja vasta nyt kerkesin tänne blogin äärelle. Päivät on hujahdelleet ihanasti messutunnelmissa. Kiitos hienosta huomiosta blogissasi. Puukenkätaulu on messuilla tainnut olla aika monen mieleen :) ja useat käyneet muistelemaan, kuinka omasta kotoakin löytyy joku kenkäpari.

    Meillä oli sopivasti vipinää bloggaajien osastoilla ja uteliaana vierailin myös muilla osastoilla. Paljon kaikkea kivaa on löytynyt kotiin ja olenkin iltapuhteina istutellut daalioita ja muita messutuliaisia.

    Kiva, kun kävit messuilla ja näimmekin ihan livenä. Toivotan sinulle ihanaa kevätaikaa ja ehkä vielä törmäillään. Aloin seurata blogiasi, joten pääsen siten kylästelemään juttujesi äärelle. Nyt painaa uni silmää. Se on siten Heippa hei :) ja punkka kutsuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva nähdä livenä, on aina hauskaa kun nimi saa myös kasvot 😊. Kuka tietää vaikka jatkossakin törmäillään kun samalla suunnalla Suomea asustellaan.
      Meillä ei eilen istutettu mitään ostamani hortensiankin laitoin vain suojaruukkuun ja lorautin vettä perään, meni leipomishommissa meinaan loppuilta (synttärisankarille leivoin, sille joka valokuvasi meidät).
      Energistä sunnuntaita messuille, illalla on varmaan takki aika tyhjä kun messukeskuksen ovet sulkeutuvat. Ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogia 😊

      Poista
  3. Kivoja kuvakulmia löysit messuilta. Kameran kanssa olin itsekin liikkeellä ja sain eilen heti yleiskoristelualueen kuvat purettua kameralta blogiin, mutta vielä riittää kuvatuliaisia tuleviinkin postauksiin. Onneksi siellä on se ilmainen taimiparkki, kun eivät tahtoneet kädet enää riittää muutaman tunnin jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kamera oli isännän matkassa joten kännykällä räpsin kuvat. Onneksi siinä on tosi hyvä kamera joten sai säällisiä kuvia sitten tännekin :)
      Se taimiparkki oli todella hauska ja hyödyllinen idea, minä tosin säästin ostokset loppumetreille joten en parkin palveluksia tarvinnut mutta näytti tuo olevan jo aamupäivän ekoina tunteina täynnä taimikasseja.

      Poista
  4. Löysin tämän sinun blogisi toisen blogin kautta ja jäin sinulle lukijaksi. Ihania kuvia messuilta ja niin monta hienoa ideaa. Ihania keväisiä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa, mukavaa että pidät näkemästäsi. Kevätmieli on jo niin valloillaan että ihan meinaa pakahtua kun ei pihahommiin pääse. Lievitetään tuskaa siis keväisin kuvin 😊

      Poista