sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kesäisiä muisteloita ja kotiseutumatkailua

Pieni hengähdystauko on ollut tässä blogissa, nimittäin työelämässä oli sen verran hektiset viikot vuodenvaihteen jälkeen että blogi sai jäädä suosiolla taka-alalle. Mutta nyt taas tuli sellainen olo että jotain voisi päivitellä ja ajattelin jakaa hiukan kesälomamuisteloita tännekin.


Oulujärvi, edessä siintää lauttaranta ja Manamansalo.

Meillä on tämmöinen matkamökki, jonka kanssa on tosi hauska retkeillä. Se majoittaa juuri sopivasti pari aikuista ja pari koiraa. Mökissä on keittiö, yhdistetty ruokailu- ja oleskelutila sekä makuuhuone :) Mukavuuslaitos kuuluu myös varusteisiin, suihkua emme kuitenkaan ole testanneet vaan olemme käyttäneet luonnon tai kyläpaikkojen puhdistautumispalveluja hyväksemme.


Matkamökki tauolla, osalla sen asukkaista (koirilla) pissatauko lauttaa odotellessa.



















Kesällä matkamökin nokka suunnattiin kohti Oulua ja Torniota, sellainen kotiseutumatkailu oli loman tarkoitus. Seuraavaksi onkin sitten mahdottoman monta kuvaa Oulun seudulta, vähempään en pystynyt :D




Olemme sellaisia lontoretkeilyihmisiä ja tälläkin reissulla etsittiin paikkoja joissa pääsee luontoon nautiskelemaan. Uusi tuttavuus olikin Oulusta 35 km pohjoiseen Iissä sijaitseva Hiastinhaaran luontopolku ja lintutorni joka kuuluu Natura 2000  -luonnonsuojelualueeseen. Sen kasvillisuutta huoltaa lammaslauma ja suurin osa luontopolusta kulkeekin lammasaitojen sisäpuolella.






Hiastinhaara on osa Iijoen jokisuistoa, ja sen luonto ja vesistö on aivan ihastuttavaa. Matala jokiuoma, kasvuston rehevyys, veden ylle kaartuvat puut ja vesistön lumpeet ja ulpukat loivat lähes sadunomaisen tunnelman.








Luontopolun varrelta löytyi ihana taukopaikka jossa oli nuotiopaikka ja laavu sekä hyvä ranta uimiseen. Lisämukavuutena myös puucee.










Kasvien värit ja muodot jaksoivat ihastuttaa yhä uudelleen, tuntuu että en millään saanut tarpeekseni luonnon kauneudesta. En oikein osaa sanoa mikä pohjoisen luonnossa on erilaista kuin täällä etelässä, mutta jotain siinä on.










Kiipesin myös lintutorniin, näköala sieltä Hiastinlahdelle on mykistävä.




Oulussa ollessamme yövyimme Hietasaaressa, se on se saari jossa Nallikarikin sijaitsee. Aamuisin  lähdimme koirien kanssa nautiskelemaan rantareitin kauneudesta.




Rantareitin varrella on nuotopaikka, jota voi käyttää kuka vaan. Polttopuut odottelivat vielä pilkkojaa ja suojaan siirtämistä.




Toisessa päässä rantareittiä on sitten Nallikari jonka rantahietikko jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu...

Aamulla kahdeksan aikaan ei vielä kovin montaa auringonpalvojaa näkynyt, mutta päivän mittaan ranta täyttyi kyllä ihan ääriään myöden.




Oulusta 25 km Kuusamon suuntaan Kiimingissä on Koitelin kosket, jossa pääsee nauttimaan kosken kohinasta ja jokiluonnon kauneudesta. Aika ainutlaatuinen paikka viettää päivää vaikkapa piknikillä varpaita kosken kuohuissa liotellen.








Oulussa kannattaa kesällä viettää tovi torilla. Ei hullumpi paikka nauttia päiväkahvia merta haistellen ja ihmisvilinää seuraten.





Torinrannan laituri on suosittu ajanvietto- ja kohtaamispaikka. Vastapäätä oleva rakennus on se kuuluisa vedenpäälle rakennettu teatteri. 

Ja sitten se Oulun ihan paras paikka, Hupisaaret. Jokisuiston rehevä pikkusaarten ja valkoisten siltojen paratiisi.




Merikosken kalatie mahdollistaa kalojen nousun merestä voimalaitoksen ohi joen yläjuoksulle.




Hupisaarten kävelytiet ja valkoiset puusillat on rakennettu jo 1860-luvulla ja ovat edelleen kaupunkilaisten ahkerassa käytössä.









Aivan ihana (kesä)kaupunki, kannattaa pysähtyä pidemmäksikin aikaa ja käydä vielä vaikka Potnapekka-ajelulla <3



tiistai 25. joulukuuta 2018

Perinteiden joulu(pöytä)

Kun ikää karttuu niin perinteet tuntuvat aina vain tärkeämmiltä ja arvokkaammilta. Lapsuuden jouluissa tunnelma tiivistyi lahjojen odotukseen, joulupöydässäkään ei malttanut istua kauaa ja aikuisia piti hoputtaa syömään nopeammin jotta päästäisiin lahjoja jakamaan.




Kun omat lapset olivat pieniä nousivat joulun perinteet taas uudelle tasolle. Olisi ehkä haluttanut viipyillä erilaisten hetkien parissa pidempäänkin, mutta lapsiperheen joulunvalmistelupuuhat ja lasten kuumeinen pukin ja joulahjojen odotus kiidätti hetkestä toiseen.




Nyt kun lapset ovat jo isoja on aikaa pysähtyä. Ja tehdä joulua niiden meille tärkeiden vanhojen perinteiden mukaan, ajan kanssa. Laulaa kauneimpia joululauluja, kuunnella joulurauhanjulistusta, nauttia joulukahvit, viedä kynttilät hautausmaalle, syödä hyvin. Olla yhdessä rakkaiden kanssa, antaa aikaa toisille.

Koska elämme uusperheen elämää luomme myös koko ajan uusia perinteitä, niitä meidän näköisiä. Parisen vuotta sitten perheen nuorimies taitteli jouluservetit. Teki jokaiselle erilaisen. Ja sen vuoksi meillä on tänäkin vuonna sitten jokaisen lautasella erilainen luomus.












Jouluateria rakennetaan myös perinteitä kunnioittaen, kuitenkin omalla näkemyksellä ja maulla. Koska Mies on meillä keittiövastaava huolehtii hän valmisteluista ja ruuan esillepanosta, minulle jää pöydän koristelu ja muu yleinen häärääminen.




Keitettyjä perunoita ei ole enää muutamaan vuoteen meillä nähty, eikä kukaan ole perään kysellyt. Sen sijaan konjakkimarinoidut luumut tai lime-inkiväärimarinoitu lohi ovat tulleet jäädäkseen, aivan mielettömän hyviä molemmat. Muuten perinteiset laatikot ja rosolli ovat ja pysyvät, samoin graavisiika ja -lohi.

Mitään lihoja ei paisteta itse, vaan ystävän kautta hakittu valmis savustettu kalkkunarulla nousee pääosaan ja kinkku ostetaan kaupasta valmiiksi siivutettuna. Yritämme myös pitää määrät kohtuullisina koska meitä jää tänne rääppeitä syömään tasan kaksi aikuista joulupäivästä eteenpäin. Ei maistu sama ruoka kovin montaa päivää peräkkäin, olkoonkin kuinka hyvää vain...




Joku voisi todeta että vihersalaatti ei kuulu joulupöytään, mutta yritämme sellaistakin tarjota joka vuosi. Hiukan kun vaihtelee ainesosia ja virittelee ulkonäköä niin maistuu se tuorekin tarjottava pöytäseurueelle.




Jälkiruuasta ei valitettavasti ole kuvaa, perinteitä kunnioittaen söin itseni aivan ähkyyn enkä ruuan jälkeen ollut enää toimintakykyinen. Ei  siis tullut edes mieleen ottaa kuvaa mausteisesta puolukkapiirakasta.

Laitankin jälkkärin sijaan kuva tämän vuoden piparkakkutalosta. Sekin on meille viimeisten vuosien aikana kotiutunut jouluperinne, tänä vuonna toteutuksesta vastasivat Mies ja Nuori Neiti. Ja jälki on sen mukaista, talosta tuli todella kaunis ja tunnelmallinen.




Ihana kiireettömyys ja joulurauha jatkuu, tiedossa on piiiiitkä kävelylenkki Miehen ja karvakorvien kanssa. Ja sitten sauna ja pyjamat jo iltapäivällä ja vaikka hyvä leffa. Tai kirja. Tai sukankudin. Ja perinteitä kunnioittaen tänäänkin syödään niin että napa naukuu :D

maanantai 24. joulukuuta 2018

Ihanaa ja tunnelmallista joulua!

Joulukuusi on koristeltu, päästettiin Nuoren Neidin kanssa luovuus valloilleen ja laitettiin kuuseen kaikki mitä laatikoista löytyy. Severi päätti osallistua toimintaan heti kun malttoi tulla ulkoa lumesta möyrimästä :D




Meidän huushollissa Harry Potter on melkein kuin perheenjäsen, sen verran kauan on Pottermaailmassa liikuttu sekä kirjoissa että elokuvissa. Harry itse on lumisadepallossa takanreunuksella, mutta Hedvigillä on paikka kuusessa.




Koristeita on tosiaan laidasta laitaan. Jäiset elementit sopivat myös taloon sisälle näin joulun aikaan.






Palloja on paljon. Tosi paljon. Ei kuitenkaan ihan niin paljoa kuin Kukkaiselämää Sadun kuusessa jossa on kolmisensataa palloa. Aika hurja määrä.










Joulun tähdet tuikkivat valoissa, tontut katselevat hyllyn päällä maailmanmenoa (tai ainakin olohuoneen) ja olkipukit ovat paraatipaikalla vartioimassa talonväen elämää.








Puurokattila porisee hellalla ja kohta nappaan toisen karvanopista hihnanpäähän aamukävelylle. Kirpakka pakkasaamu kutsuu ulkoilemaan.

Joulun tunnelma on saapunut tupaan ja sydämeen, Villiviinin viemää haluaakin toivottaa ihan jokaiselle oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua <3