torstai 2. marraskuuta 2017

Karkit ja kurpitsat

Nyt on se aika vuodesta kun joka paikassa näkyy oranssia väriä kurpitsoiden ja koristeiden muodossa. Meilläkin huomioidaan Halloween, tänä vuonna tosin aika pienimuotoisesti. Ovenpieleen kaiverrettiin vain yksi Halloweenkurpitsa, hyvin se silti näyttää viihtyvän tuossa callunoiden joukossa. Ainakin hymy on säilynyt leveänä ja valoisana. 






Vuosi takaperin meillä oli koristekurpitsoita vaikka kuinka paljon omasta takaa. En kuitenkaan onnistunut niiden kuivaamisessa ja tänä vuonna en laittanut niitä kasvamaan. Nyt sitten harmittaa. Olenkin jo kirjottanut tulevan kevään puutarhamuistilistalle koristekurpitsat, ne saavat olla koristekaalin kanssa syksyn väriläiskät sitten ensi vuonna.




Yhden koristekurpitsan sentään ostin ja lykkäsin sille vanhan raastinraudan kaveriksi. Siinäpä sitten viihdyttävät toisiaan Halloweentunnelmissa.




Nuorimmaisen koululla juhlitaan Halloweenia discoilemalla, puffettiin tarvittiin tarjoiltavaa. Miehen kokeellisesta keittiöstä valmistuivat koristellut vaahtikset, huisin hauskoilta näyttivät.



Tänä vuonna kaupasta löytyi värimaailmaan sopivia kultaisia ja mustia hippusia, pakkohan niitäkin  oli kokeilla.






 Happy Halloween 2017!


2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit Halloween-koristelut!Itsekin innostuin vasta tänä syksynä ostamaan koristekurpitsoja, niistä saa kivoja asetelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin pidän vaikka hiukan mietin tuota raastinrautaa... :)

      Koristekurpitsat ovat kyllä hauskoja isommassakin kasassa, jos on paikka jossa itse kasvattaa niin ovat myös satoisia, sain viime vuonna muutamasta taimesta montakymmentä pienetä koristekurpitsaa

      Poista