keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Ihanaa joulunodotusta

Joulunodotuksen kutkuttava jännitys alkaa nostaa päätään ja minäkin annoin sille viimein periksi. Piparkakkukausi  tosin avattiin jo parisen viikkoa sitten, mutta viime viikonloppuna tehtiin sitten ensimmäiset joulutortut. Gluteenittomasta taikinasta on hankala saada kauniita perinteisiä torttuja, ainakaan minä en ole siinä koskaan onnistunut. Ne vain eivät meinaa millään pysyä muodossaan vaan aukeilevat mitä hassuimmasta tavalla. Niinpä tänä vuonna meidän kokeellisesta keittiössä valmistui kerrostorttuja, hillo torttutaikinalevyjen väliin ja tadaa. Juuri ja juuri ehdittiin saada kuvatuksi ennen kuin menivät parempiin suihin...




Piparien ja torttujen lisäksi jouluun kuuluu askartelu. Useinmiten. Ainakin joillakin. Minä en ole todellakaan koskaan ollut mikään askartelijatyyppi, pakolliset lasten kanssa askartelut olen hoitanut mutta siihen se lähinnä on jäänyt. Ai niin, ne Miehen joulukorttipajat... niissä olen ahkeroinut muutamana edellisvuonna kun hän on kauniisti pyytänyt.

Tänä syksynä olen kuitenkin yllättänyt itsenikin ja piperrellyt kaikenlaista ihan omaksi ilokseni.




Jouluiset puuhastelut aloitin näistä: adventtikynttilät laitoin ihan tavallisiin lasipurkkeihin koska en omista mitään säällisiä kynttilänjalkoja tähän tarkoitukseen. Ihan hauskat niistä tuli kun hiukan tuunasi.

Havut ovat katkenneesta kuusenoksasta jonka nappasin käveylenkillä tukkipinon kupeesta. Ei tarvinnut tätä varten katkaista erikseen yhtään oksaa elävästä puusta.




Innostuin myös kokeilemaan miten onnistuvat soodapiparit. Nämä valkoiset ihanuudet valmistuvat seuraavalla ohjeella:

1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan, sekoita aineksia keskenään miedolla lämmöllä kunnes seos kiinteytyy taikinaksi. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peitä kostealla liinalla, itse käytin kostutettua talouspaperia. Kun massa on jäähtynyt on se valmista muotoiltavaksi. Kaulitse esim. muovialustan tai vaikka leivinpaperin päällä n. 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuviot taikinaan vaikka pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla ja muista tehdä reiät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua huoneenlämmössä yön yli. 



Minä käytin pinnan kuviointiin pitsinauhaa: asetin nauhan taikinalle ja kaulitsin kevyesti päältä. Piparimuotit asettelin alkuun liian tiheään, väleistä ei saanut taikina kunnolla pois ja kuvioista tuli hiukan omalaatuisia. Onneksi tämä on helppoa tavaraa uudelleenmuotoiltavaksi :)

Kun lopulta olin saanut ihan säällisen näköisiä pipareita en malttanut niiden antaa kuivua kunnolla joten muutamalta tähdeltä katkesi sakara ja yksi halkesi kokonaan. Hiukan lisää kärsivällisyyttä, kiitos.

Koristeiden tekovaiheessa kannattaa tosiaan muistaa tehdä ripustusnarulle reikä, itse tein sen varrastikun tylpällä päällä. Ripustusnarun laitoin juuttilangasta. Aika ihana pari yhdessä vai mitä.




Tekaisin vielä yhden kynttiläasetelman ylijääneistä havuista ja sakaransa katkaisseista soodatähdistä. Kaikki talteen ja hyötykäyttöön...






Vielä muutama päivä ja sitten saa sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän <3 
Ihanaa ja jännityksentäyteistä joulunalusaikaa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, niin kauniita! Nuo soodapiparit on kivoja,niitä pitääkin joskus kokeilla:) Mukavaa joulunodottelua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidät näistä kuvista 😊 Soodapipareista tuli kyllä hauskoja, ajattelin vielä toisenkin satsin pyöräyttää. Ihanaa joulunodotusta sinnekin ❄️💕

      Poista
  2. Hienot piparit. Ovat kivoja koristeina. Kauniita asetelmia olet tehnyt. Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärästi muistan joskus lapsena taikataikinasta tehdyt kuusenkoristeita, sellaiset kellertävät ja painavat. Hiukan jännitti mitä näistä tulee, mutta hyvät tuli 😊. Mukavaa ja toivottavasti talvista joulukuuta sinnekin!

      Poista
  3. Kiitos vierailustasi blogissani ja lämpimästi tervetuloa lukijakseni! Täältä sinun uudesta blogistasikin löytyy kaikkea kivaa :) Liityin mukaan ja on kunnia olla kolmas lukijasi :) Minä en vielä ole joulufiiliksissä, mutta kohta kait on sen aika. Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin blogisi lämpimästä tunnelmasta ja sydämellisyydestä, ja olen iloinen kun liityin blogini lukijakaartiin :)
      Joulumieli tulee kun on tullakseen, meillä nuoriso oli käynyt ostamassa lahjoja Joulupuu-keräyksen lapsille ja parhaillaan tuolla paketoivat lahjoja joululaulujen soidessa 💕

      Poista